Psalms 13 Cross References - Finnish

¹ Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. ² Kuinka kauvan sinä Herra peräti tahdot minua unhottaa? kuinka kauvan sinä peität kasvos minusta? ³ Kuinka kauvan minä neuvoa pidän sielussani? ja ahdistetaan sydämessäni joka päivä? kuinka kauvan minun viholliseni yltyy minua vastaan? ⁴ Katso siis ja kuule minua, Herra minun Jumalani: valista silmäni etten minä koskaan kuolemaan nukkuisi; ⁵ Ettei viholliseni sanoisi: minä voitin hänen, ja minun sortajani iloitsisi, koska minä kompastun. ⁶ Mutta minä turvaan sinun armoos: minun sydämeni riemuitsee, ettäs niin mielelläs autat: minä veisaan Herralle, että hän minulle niin hyvästi tekee.

¹⁷ Niin minun vihani silloin julmistuu heidän päällensä, ja minä hylkään heitä ja peitän kasvoni heidä edestänsä, että he hukutetaan, ja paljo pahuutta ja ahdistusta käy heidän päällensä; ja he sanovat sinä päivänä: eikö nämät pahuudet ole tapahtuneet minulle, ettei minun Jumalani ole minun kanssani?

²⁴ Miksi sinä peität kasvos, ja pidät minua vihollisena?

³ (H 6:4) Ja minun sieluni on sangen kovin hämmästynyt, voi Herra, kuinka kauvan!

¹² Nouse, Herra! Jumala, ylennä kätes ja älä köyhää unohda.

¹ Davidin Psalmi, edelläveisaajalle, peurasta, jota varhain väijytään. (H22:2) Minun Jumalani, minun Jumalani! miksis minun hylkäsit? minä parun, vaan minun apuni on kaukana. ² Minun Jumalani! päivällä minä huudan, ja et sinä vastaa, ja en yölläkään vaikene.

¹⁷ Herra, kuinka kauvan sinä tätä katselet? Päästä siis sieluni heidän hävityksestänsä, ja yksinäiseni nuorista jalopeuroista.

²⁴ Miksis peität kasvos, ja unohdat meidän raadollisuutemme ja ahdistuksemme?

¹ Asaphin opetus. Jumala, miksis meitä niin ratki pois syökset? ja olet niin hirmuisesti vihainen sinun laitumes lampaille?

⁴ Herra Jumala Zebaot, kuinka kauvan sinä vihastut kansas rukouksiin?

⁵ Tahdotkos siis ijankaikkisesti olla vihainen meidän päällemme? eli vihas pitää sukukunnasta sukukuntaan?

⁴⁶ Herra, kuinka kauvan sinä sinus niin salaat? ja annat hirmuisuutes palaa niinkuin tulen?

¹⁴ Täytä meitä pian armoillas, niin me riemuitsemme ja iloitsemme kaikkena meidän elinaikanamme.

³ Herra, kuinka kauvan pitää jumalattomain, kuinka kauvan pitää jumalattomain riemuitseman? ⁴ Tiuskuman ja puhuman niin ylpiästi, ja kaikki pahantekiät niin kerskaaman?

² Vaan teidän pahuutenne eroittaa teidät ja teidän Jumalanne toisen toisestansa, ja teidän syntinne kätkevät pois hänen kasvonsa teiltä, niin ettei teitä kuulla.

²⁰ Miksis meidät ijankaikkisesti unohdat, ja niin kauvan meitä peräti hylkäät?

²⁹ Niin Saul vielä enemmin pelkäsi Davidia, ja Saul tuli Davidin vihamieheksi kaikkena elinaikanansa.

¹⁹ (H24:20) Kuinka joku löytäis vihollisensa ja antais hänen mennä hyvää tietä? Herra maksakoon sinulle sitä hyvää, jotas tänäpänä minulle olet tehnyt.

² Niin kuningas sanoi minulle: miksi niin pahoin katsot, ja et kuitenkaan kipeä ole? Ei se muu ole, mutta murhe on sinun sydämessäs. Ja minä pelkäsin sangen kovin.

⁶ Ester sanoi: se vihamies ja vainooja on tämä paha Haman; ja Haman peljästyi kuninkaan ja kuningattaren edessä.

¹² Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket? ¹³ Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun; ¹⁴ Niin sinä peljätät minua unilla, ja kauhistat minua näyillä, ¹⁵ Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi.

¹⁹ Jos joku tahtoo voimaa, katso, hän on voimallinen; jos joku tahtoo oikeutta, kuka todistaa minun kanssani? ²⁰ Jos minä sanoisin: minä olen oikia, niin minun suuni kuitenkin tuomitsee minun: eli minä olen vakaa, niin hän kuitenkin tekee minun pahaksi. ²¹ Ehkä minä vielä vakaa olisin, niin en minä kuitenkaan tunne itsiäni; vaan minä suutun eIämääni.

²⁷ Koska minä ajattelen: minä unhotan valitukseni, ja muutan kasvoni ja virvoitan minuni: ²⁸ Niin minä pelkään kaikkia minun kipujani, tietäen, ettes anna minun olla viatoinna.

¹⁵ Jos minä olen jumalatoin, voi minua! jos minä olen hurskas, niin en minä kuitenkaan uskalla nostaa ylös päätäni. Minä olen täynnä ylönkatsetta, katsos minun viheliäisyyttäni.

⁸ Mutta jos minä kohdastansa käyn, niin ei hän ole siellä; jos minä menen takaperin, niin en minä häntä havaitse. ⁹ Jos hän on vasemmalla puolella, niin en minä häntä käsitä; jos hän kätkee itsensä oikialle puolelle, niin en minä häntä näe. ¹⁰ Mutta hän tuntee minun tieni; koetelkaan minua, niin minä löydetään niinkuin kulta;

² (H 7:3) Ettei he repisi minun sieluani niinkuin jalopeura, ja sätkisi ilman holhojaa.

⁴ (H 7:5) Jos minä pahalla kostanut olen niille, jotka minun kanssani rauhassa elivät; vaan minä olen niitä pelastanut, jotka ilman syytä minua vihasivat; ⁵ (H 7:6) Niin vainotkaan viholliseni minun sieluani ja käsittäköön sen, ja poljeskelkaan maahan elämäni, ja painakaan kunniani tomuun, Sela!

² Nuorten lasten ja imeväisten suusta perustit sinä voiman, vihollistes tähden, ettäs vihollisen ja kostajan murentaisit.

⁶ Vihollisten hävitykset ovat lopetetut ijäisesti, ja kaupungit sinä kukistit heidän muistonsa on heidän kanssansa kadonnut.

¹⁸ Ettäs oikeuden saatat orvoille ja köyhille, ettei ihminen enää ylpeile heitä vastaan maan päällä.

⁹ Jumalattomista, jotka minua hävittävät, vihollisistani, jotka minun sieluuni piirittävät.

⁷ Kaikki, jotka minun näkevät, häpäisevät minua: he vääristelevät huuliansa ja päätänsä vääntelevät. ⁸ Hän valittaa Herralle, hän vapahtakoon hänen: hän auttakoon häntä, jos hän mielistyy häneen.

¹⁸ Tulkoon mykäksi väärät suut, jotka puhuvat vanhurskasta vastaan kovasti ylpeydestä ja ylönkatseesta.

¹⁷ Sillä minä olen tehty kärsimään, ja minun kipuni on alati minun edessäni.

⁴ Koska minä näitä muistelen, niin minä vuodatan ulos sydämeni itsessäni; sillä minä menisin mielelläni joukon kanssa, ja vaeltaisin heidän kanssansa Jumalan huoneeseen: ihastuksella ja kiitoksella joukon seassa, jotka juhlaa pitävät.

⁹ Minä sanon Jumalalle minun kalliolleni: miksi sinä olet minun unohtanut? miksi minä käyn niin murheissani, koska minun viholliseni minua ahdistaa? ¹⁰ Se on niinkuin murha minun luissani, että minun viholliseni häpäisevät minua, koska he jokapäivä sanovat minulle: kussa nyt on Jumalas?

¹⁴ Sinä teet meitä sananlaskuksi pakanain seassa, ja että kansat vääntelevät päätänsä meidän tähtemme. ¹⁵ Joka päivä on minun häväistykseni minun edessäni; ja minun kasvoini häpiä peittää minun, ¹⁶ Että minun pitää pilkkaajia ja laittajia kuuleman, ja viholliset ja tylyt kostajat näkemän.

¹⁰ Jumala, kuinka kauvan vihamies häpäisee ja vihollinen sinun nimeäs ratki niin pilkkaa?

¹⁸ Niin muista siis, että vihollinen häpäisee Herraa, ja hullu kansa pilkkaa sinun nimeäs.

² Minun hätä-ajallani etsin minä Herraa: minun käteni on yöllä ojettu, ja ei lakkaa; sillä ei minun sieluni salli itseänsä lohduttaa. ³ Minä ajattelen tosin Jumalan päälle, olen kuitenkin murheissani: minä tutkin, ja henkeni on sittekin ahdistuksessa, Sela! ⁴ Sinä pidät minun silmäni, että he valvovat: minä olen niin voimatoin, etten minä voi puhua. ⁵ Minä ajattelen vanhoja aikoja, entisiä vuosia: ⁶ Minä muistan yöllä minun kantelettani: minä puhun sydämelleni, ja minun henkeni tutkii: ⁷ Heittäneekö Jumala pois ijankaikkisesti, ja ei yhtään armoa silleen osoittane? ⁸ Puuttuneeko hänen laupiutensa ijankaikkisesti, ja olleeko lupauksella jo loppu suvusta sukuhun? ⁹ Onko Jumala unohtanut olla armollinen? ja sulkenut laupiutensa vihan tähden? Sela! ¹⁰ Minä sanoin: se on minun heikkouteni; mutta Ylimmäisen oikia käsi voi kaikki muuttaa. ¹¹ Sentähden minä muistan Herran töitä, ja minä ajattelen entisiä ihmeitäs, ¹² Ja puhun kaikista sinun töistäs, ja sanon sinun teoistas.

¹⁸ Minä sanoin: minun jalkani on horjunut, vaan sinun armos, Herra, minun tukesi. ¹⁹ Minulla oli paljo surua sydämessäni; mutta sinun lohdutukses ilahutti minun sieluni.

³ Kuoleman paulat ovat minun piirittäneet, ja helvetin ahdistukset ovat minun löytäneet: minä tulin vaivaan ja tuskaan.

³ Ole meille armollinen, Herra, ole meille armollinen! sillä me olemme sangen täytetyt ylönkatseesta; ⁴ Sangen täynnä on meidän sielumme rikasten pilkkaa ja ylpeiden ylönkatsetta.

⁴ Katsele oikialle puolelle ja näe, siellä ei yksikään tahdo minua tuta: en minä taida paeta, ei tottele kenkään minun sieluani. ⁵ Herra, sinua minä huudan ja sanon: sinä olet minun toivoni ja minun osani elävien maalla. ⁶ Ota vaari minun rukouksestani, sillä minua vaivataan sangen: pelasta minua vainollisistani; sillä he ovat minua väkevämmät. ⁷ Vie minun sieluni vankeudesta ulos kiittämään sinun nimeäs: vanhurskaat kokoontuvat minun tyköni, koskas minulle hyvästi teet.

³ Sillä vihollinen vainoo minun sieluani, ja lyö minun elämäni rikki maahan asti: hän panee minun pimeyteen, niinkuin kuolleet maailmassa. ⁴ Minun henkeni on minussa ahdistettu: sydämeni on minussa kulutettu.

¹³ Iloinen sydän tekee iloiset kasvot; vaan koska sydän on surullinen, niin rohkeus raukee.

¹⁷ Myös kuluttaa hän kaikki päivänsä pimeydessä; ja surua on hänellä paljon, kärsimystä ja mielikarvautta.

¹⁸ Minun virvoitukseni on murheella sekoitettu, ja minun sydämeni on nääntynyt.

¹⁸ Miksi minun ahdistukseni kestää niin kauvan, ja minun haavani ovat aivan pahat, niin ettei niitä kukaan parantaa taida? Sinä olet minulle niin kuin lähde, joka ei enään vuotaa tahdo.

³ Sinä sanoit: voi nyt minua! kuinka on Herra vaivaa minun kivulleni lisännyt; minä huokaan minuni väsyksiin, ja en löydä lepoa.

⁵ Hänen vihollisensa voitti, hänen vihollisillensa käy hyvästi; sillä Herra on hänen surkeudella täyttänyt hänen pahain tekoinsa paljouden tähden; hänen lapsensa ovat vankina menneet pois vihollisten edellä.

⁹ Hänen saastaisuutensa tarttuu kiinni hänen liepeesensä; ei hän olisi luullut, että hänelle näin pitäis viimein käymän; hän on tosin ylen hirmuisesti kukistettu maahan, ja ei kenkään sittekään ole, joka häntä lohduttaa: Herra, katso minun raadollisuuttani, sillä vihollinen suuresti kerskaa.

⁸ Älä iloitse, minun viholliseni, minusta, että minä lankesin, minä olen taas nouseva, ja vaikka minä pimeydessä istun, niin Herra on kuitenkin minun valkeuteni. ⁹ Minä tahdon kantaa Herran vihan, sillä minä olen häntä vastaan syntiä tehnyt, siihenasti kuin hän minun asiani toimittaa, ja saattaa minulle oikeuden; hän vie minun ulos valkeuteen, että minä saan nähdä hänen vanhurskautensa. ¹⁰ Minun viholliseni pitää sen näkemän, ja peräti häpiään tuleman, joka nyt sanoo minulle: kussa on Herra sinun Jumalas? Minun silmäni pitää hänen näkemän, että hän pitää niinkuin loka kaduilla poljettaman.

³⁸ Niin sanoi Jesus helle: minun sieluni on suuresti murheissansa kuolemaan asti; olkaat tässä ja valvokaat minun kanssani.

⁵³ Minä olin joka päivä teidän kanssanne templissä, ja ette ojentaneet kättä minun päälleni; mutta tämä on teidän hetkenne ja pimeyden valta.

⁶ Vaan että minä olen näitä teille puhunut, niin murhe täyttää teidän sydämenne.

² Että minulla on suuri murhe ja alinomainen kipu sydämessäni.

²⁷ Ja tosin hän oli jo kuoleman kielissä; mutta Jumala armahti hänen päällensä, ja ei ainoastaan hänen, vaan myös minun päälleni, etten minä murhetta murheen päälle olisi saanut.

²⁷ Mutta Jonatan ei kuullut isänsä vannottaneeksi kansaa, hän ojensi sauvansa joka hänen kädessänsä oli, ja satutti pään hunajaläjään, ja pisti kätensä suuhunsa, niin hänen silmänsä valpauntuivat.

²⁹ Ja Jonatan sanoi: minun isäni on turmellut maan: katsos, kuinka minun silmäni vilpauntuivat, että minä tästä jotakin maistoin.

⁸ Mutta nyt vähällä ajan rahdulla on meille armo tapahtunut Herralta meidän Jumalaltamme, että vielä on muutamia meistä jäljellä ja päässeitä, että hän antoi vielä vaarnan meille pyhään siaansa, että meidän Jumalamme valistais silmämme ja antais meille vähän virvoituksen orjuudessamme.

¹ Davidin Psalmi, edelläveisaajalle, perimisestä. (H 5:2) Herra, ota minun sanani korviis, havaitse minun puheeni.

¹³ Herra ole minulle armollinen, katso minun ahdistustani niiltä, jotka minua vihaavat, sinä joka ylennät minun surman porteista;

²⁸ Sillä minun kynttiläni sinä valaiset; Herra minun Jumalani valaisee minun pimeyteni.

¹⁹ Katsos, kuinka monta vihollista minulla on? ja sulasta kateudesta he minua vihaavat.

⁷ Minä ihastun ja riemuitsen sinun hyvyytes tähden, ettäs katsot minun raadollisuuttani, ja tunnet minun sieluni tuskassa.

¹⁵³ Katso minun raadollisuuttani, ja pelasta minua; sillä enpä minä unohda sinun lakias.

³⁹ Minä panen heidän juomisensa helteesen, ja juovutan heidät, niin että heidän pitää iloiseksi tuleman, ja makaaman ijankaikkista unta, josta ei heidän ikänä pidä heräämän, sanoo Herra.

⁵⁷ Minä juovutan hänen ruhtinaansa, tietäjänsä, herransa, päämiehensä ja voimallisensa, niin että heidän pitää lepäämän ijankaikkista unta, josta ei heidän enään pidä heräämän, sanoo Kuningas, jonka nimi on Herra Zebaot.

¹ Muista, Herra, kuinka meille tapahtui: katso ja näe meidän ylönkatsettamme.

³² Valkeudeksi valistamaan pakanoita ja sinun kansas Israelin kunniaksi.

¹⁴ Sentähden hän sanoo: heräjä sinä, joka makaat, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee.

²³ Ja ei se kaupunki tarvitse aurinkoa eikä kuuta hänessä valistamaan; sillä Jumalan kirkkaus valistaa hänessä, ja hänen valkeutensa on Karitsa.

⁹ Kuin Kanaanealaiset ja kaikki maan asuvaiset sen kuulevat, niin he piirittävät meidät ja hävittävät meidän nimemme maan päältä; mitäs siis teet sinun suurella nimelläs?

¹⁹ Nouse, Herra, ettei ihminen saisi valtaa: anna kaikki pakanat edessäs tuomittaa.

¹¹ Hän sanoo sydämessänsä: Jumala on hänen unhottanut, ja verhonnut kasvonsa, ei hän ikänä näe.

² Minun Jumalani! sinuun minä turvaan, älä salli minua häväistä, ettei minun viholliseni iloitsisi minusta.

¹⁹ Älä salli niiden iloita minusta, jotka syyttömästi minun viholliseni ovat, eli silmää iskeä, jotka minua ilman syytä vihaavat.

²⁵ Älä salli heidän sydämissänsä sanoa: niin, niin me tahdomme; ja älä anna heidän sanoa: me olemme hänen nielleet.

¹⁶ Sillä minä ajattelen, ettei heidän suinkaan pidä minusta iloitseman: jos minun jalkani kompastuis, niin he kerskaisivat sangen paljon minusta.

²² Heitä surus Herran päälle, hän sinusta murheen pitää, ja ei salli vanhurskaan olla kulkiana ijankaikkisesti.

² Hän ainoastaan on kallioni, minun autuuteni, minun varjelukseni, etten minä kovin kompastuisi.

⁶ Hän ainoastaan on kallioni ja autuuteni, hän varjelukseni, en minä kaadu.

⁶ Sillä hän pysyy ijankaikkisesti: ei vanhurskas ikänä unhoteta.

¹ Veisu korkeimmassa Kuorissa. Minä nostan silmäni mäkiin päin, joista minulle apu tulee. ² Minun apuni tulee Herralta, joka taivaan ja maan tehnyt on. ³ Ei hän salli jalkas horjua; eikä se torku, joka sinua kätkee.

³ Ei ihminen vahvistu jumalattomuudessa, vaan vanhurskaan juuri on pysyväinen.

¹⁹ Ja he sotivat sinua vastaan, ei kuitenkaan heidän pidä sinua voittaman; sillä minä olen sinun tykönäs, sanoo Herra, vapahtamassa sinua.

¹⁶ Sentähden minä niin itken, ja molemmat minun silmäni vettä vuotavat, että lohduttaja, joka minun sieluani pitäis virvoittaman, on minusta kaukana; minun lapseni ovat pois, sillä vihollinen on voittanut.

¹² Ja sinun pitää tietämän, että minä Herra kaikki sinun pilkkas kuullut olen, jonka sinä Israelin vuoria vastaan puhunut olet, ja sanonut: he ovat hävitetyt ja meille hävittääksemme annetut. ¹³ Ja olette minua vastaan suullanne suuresti kerskanneet, ja tuimasti puhuneet, jonka minä olen kuullut. ¹⁴ Näin sanoo Herra, Herra: minä teen sinun autioksi, että koko maakunta pitää iloitseman. ¹⁵ Niinkuin sinä iloinnut olet Israelin perikuntaa ottaissas, että se autiona oli; niin tahdon minä sinun kanssas tehdä; että Seirin vuori pitää autiona oleman, ynnä koko Edomin kanssa, ja heidän pitää tietämän, että minä olen Herra.

¹ Ja Hanna rukoili ja sanoi: minun sydämeni riemuitsee Herrassa, minun sarveni on ylennetty Herrassa. Minun suuni on leviältä auvennut minun vihollisteni ylitse; sillä minä riemuitsen sinun autuudestas.

¹⁴ Että minä luettelisin kaikki sinun kiitokses Zionin tytärten porteissa, ja iloitsisin sinun avustas.

¹⁰ Jumalattomalla on monta vitsausta; mutta joka Herraan toivoo, hänen hyvyys ympäri piirittää.

¹⁸ Katso, Herran silmät katsovat niitä, jotka häntä pelkäävät, jotka hänen laupiuteensa toivovat,

²¹ Sillä meidän sydämemme iloitsee hänessä, ja me toivomme hänen pyhään nimeensä. ²² Olkoon sinun laupiutes, Herra, meidän päällämme, niinkuin me sinuun uskallamme!

⁷ Kuinka kallis on sinun hyvyytes, Jumala! että ihmisten lapset sinun siipeis varjon alle uskaltavat.

⁴ Ja minä kävisin sisälle Jumalan alttarin tykö, sen Jumalan tykö, joka minun iloni ja riemuni on, ja kiittäisin sinua kanteleilla, Jumalani, minun Jumalani. ⁵ Mitäs murehdit, sieluni, ja olet minussa niin levotoin? Turvaa Jumalaan; sillä minä vielä nytkin häntä kiitän, että hän on minun kasvoini apu ja minun Jumalani.

¹² Anna minulle taas sinun autuutes ilo, ja sillä hyvällä hengelläs tue minua.

⁸ Mutta minä olen niinkuin viheriäinen öljypuu Herran huoneessa: minä uskallan Jumalan laupiuteen aina ja ijankaikkisesti.

⁸¹ Minun sieluni ikävöitsee sinun autuuttas: minä toivon sinun sanas päälle.

¹¹ Herralle kelpaavat ne, jotka häntä pelkäävät, ja jotka hänen laupiuteensa uskaltavat.

² Katso, Jumala on minun autuuteni, minä olen turvassa ja en mitään pelkää; sillä Herra, Herra on minun väkevyyteni, ja minun virteni, ja hän on minun autuuteni.

¹⁸ Mutta minä iloitsen Herrassa, ja riemuitsen Jumalassa minun lunastajassani.

⁴⁷ Ja minun henkeni iloitsee Jumalassa, minun vapahtajassani,

²⁰ Ja paimenet palasivat, ylistäin ja kunnioittain Jumalaa kaikista, mitä he kuulleet ja nähneet olivat, niinkuin heille sanottu oli.

²¹ Ja odottakaat meidän Herran Jesuksen Kristuksen laupiutta ijankaikkiseen elämään.

¹³ Herra, ylennä sinuas väkevyydessäs; niin me veisaamme ja kiitämme sinun voimaas.

⁷ Palaja taas, minun sieluni, sinun lepoos; sillä Herra tekee hyvästi sinulle.

⁷ Minä kiitän sinua oikiasta sydämestä, ettäs opetat minulle vanhurskautes oikeudet.