Psalms 102:25 Cross References - Finnish

25 Sinä olet muinen maan perustanut, ja taivaat ovat sinun käsialas.

Genesis 1:1

1 Alussa loi Jumala taivaan ja maan.

Genesis 2:1

1 Ja niin taivas ja maa päätettiin, ja kaikki heidän joukkonsa.

Exodus 20:11

11 Sillä kuutena päivänä on Herra, taivaan ja maan ja meren tehnyt, ja kaikki mitä niissä ovat, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä. Sentähden siunasi Herra sabbatin päivän, ja pyhitti sen.

Job 38:4-7

4 Kussas silloin olit, koska minä maan perustin? Ilmoita se, jos sinulla se ymmärrys on. 5 Tiedätkös, kuka hänen määränsä asettanut on? eli kuka on vetänyt ojennusnuoran hänen päällensä? 6 Mihinkä ovat hänen jalkansa vajotetut, eli kuka on hänen kulmakivensä laskenut? 7 Kuin aamutähdet ynnä minua kiittivät, ja kaikki Jumalan lapset riemuitsivat.

Psalms 96:5

5 Sillä kaikki kansain jumalat ovat epäjumalat; mutta Herra on taivaat tehnyt.

Proverbs 8:23-36

23 Jo ijankaikkisuudesta olen minä asetettu, alussa, ennenkuin maa oli. 24 Kuin ei syvyys vielä ollut, silloin minä olin jo syntynyt, kuin ei lähteet vielä vettä kuohuneet. 25 Ennen kuin vuoret olivat perustetut, ja kukkulat valmistetut, olen minä syntynyt; 26 Ei hän ollut vielä maata luonut, ja mitä sen päällä on, eikä maan piirin vuoria. 27 Kuin hän valmisti taivaan, olin minä siellä, kuin hän syvyyden visusti mittasi. 28 Kuin hän pilvet rakensi ylhäällä, ja sääsi syvyyden lähteet; 29 Kuin hän meren ääret määräsi, ja vetten eteen asetti määrän, ettei he astuisi rantansa ylitse; kuin hän maan perustukset laski, 30 Silloin minä hänen kanssansa vaikutin, ja iloitsin joka päivä, ja leikitsin hänen hänen edessänsä joka aika; 31 Ja leikitsin maan piirin päällä; ja minun iloni on olla ihmisten lasten kanssa. 32 Niin kuulkaat siis minua, te lapset: autuaat ovat ne, jotka minun tieni pitävät. 33 Kuulkaat kuritusta, olkaat viisaat, ja älkäät hyljätkö sitä. 34 Autuas on se ihminen, joka minua kuulee, joka minun ovellani valvoo joka päivä, ja vartioitsee minun pihtipielissäni. 35 Sillä joka minun löytää, hän elämän löytää, ja on Herralle otollinen; 36 Mutta, joka minua vastaan syntiä tekee, hän vahingoitsee sielunsa: jokainen joka minua vihaa, hän rakastaa kuolemaa.

Jeremiah 32:17

17 Ah Herra, Herra! katso, sinä olet tehnyt taivaat ja maan suurella voimallas ja ojennetulla käsivarrellas; ei ole mitään sinulle mahdotonta.

Hebrews 1:10-12

10 Ja: sinä Herra olet alusta maan perustanut, ja taivaat ovat sinun käsialas: 11 Ne katoovat, mutta sinä pysyt; ja he kaikki vanhenevat niinkuin vaate. 12 Ja niinkuin puvun sinä heitä muuttelet, ja he muuttuvat: mutta sinä kohdallasi pysyt ja ei sinun ajastaikas puutu.

Hebrews 3:3-4

3 Mutta tämä on sitä suuremman kunnian ansainnut kuin Moses, että sillä suurempi kunnia huoneesta olis, joka sen rakensi, kuin itse huoneella. 4 Sillä jokainen huone on joltakin rakennettu; mutta joka kaikki rakensi, se on Jumala.

Cross Reference data is from OpenBible.info, retrieved June 28, 2010, and licensed under a Creative Commons Attribution License.