Psalms 72:1-150:6

Finnish(i) 1 Salomon. Jumala, anna tuomios kuninkaalle, ja vanhurskautes kuninkaan pojalle, 2 Että hän veis sinun kansas vanhurskauteen, ja auttais sinun raadollistas. 3 Vuoret tuokaan rauhan kansalle, ja kukulat vanhurskauden. 4 Hänen pitää raadollisen kansan oikeudessa pitämän, ja köyhäin lapsia auttaman ja särkemän pilkkaajat. 5 Sinua peljätään, niinkauvan kuin aurinko ja kuu ovat, lapsista niin lasten lapsiin. 6 Hän laskee alas niinkuin sade heinän sängelle, niinkuin pisarat, jotka maan lioittavat. 7 Hänen aikanansa vanhurskas kukoistaa, ja on suuri rauha siihen asti, ettei kuuta enää olekaan. 8 Hän hallitsee merestä mereen ja virrasta maailman ääriin. 9 Häntä pitää korven asuvaiset kumartaman, ja hänen vihollisensa pitää tomun nuoleman. 10 Kuninkaat meren tyköä ja luodoista pitää lahjoja kantaman: kuninkaat rikkaasta Arabiasta ja Sebasta pitää annot tuoman. 11 Kaikki kuninkaat pitää häntä kumartaman, ja kaikki pakanat pitää häntä palveleman. 12 Sillä hän vapahtaa huutavaisen köyhän, ja raadollisen, jolla ei ole auttajaa. 13 Hän on armollinen vaivaiselle ja köyhälle, ja köyhäin sielua hän auttaa. 14 Hän lunastaa heidän sielunsa petoksesta ja väkivallasta, ja heidän verensä luetaan kalliiksi hänen silmäinsä edessä. 15 Ja hän elää ja hänelle pitää annettaman kultaa rikkaasta Arabiasta, ja häntä alati kumartaen rukoiltaman, joka päivä pitää häntä kiitettämän. 16 Pivo jyviä pitää niin oleman maassa ja vuorten kukkuloilla, että sen hedelmä pitää häälymän niinkuin Libanon; ja kaupungin asuvaiset pitää kukoistaman niinkuin ruoho maan päällä. 17 Hänen nimensä pysyy ijankaikkisesti: niinkauvan kuin aurinko on, ulottuu hänen nimensä jälkeentulevaisille; ja he tulevat siunatuksi hänen kauttansa: kaikki pakanat ylistävät häntä. 18 Kiitetty olkoon Herra Jumala, Israelin Jumala, joka yksinänsä ihmeitä tekee! 19 Ja kiitetty olkoon hänen kunniansa nimi ijankaikkisesti; ja kaikki maa täytettäköön hänen kunniastansa, amen! amen! 20 Davidin, Isain pojan, rukoukset loppuvat. 73 1 Asaphin Psalmi. Totta on Jumala hyvä Israelille, niille, jotka puhtaat sydämestä ovat. 2 Mutta minä olisin pian jaloillani horjunut: minun askeleeni olisivat lähes liukastuneet. 3 Sillä minä närkästyin öykkäreistä, että minä näin jumalattomat menestyvän. 4 Sillä ei he ole missään kuoleman hädässä, vaan heidän voimansa pysyy vahvana. 5 Ei he ole vastoinkäymisessä niinkuin muut ihmiset, ja ei heitä vaivata niinkuin muita ihmisiä. 6 Sentähden on heidän ylpeytensä koria, ja heidän väkivaltansa kaunistaa heitä. 7 Heidän silmänsä paisuvat lihavuudesta: he tekevät mitä ainoastansa heille kelpaa. 8 Kaikkia he katsovat ylön, ja sitte pahasti puhuvat: he puhuvat ja laittavat ylpiästi. 9 Mitä he puhuvat, sen täytyy olla taivaasta puhuttu: mitä he sanovat, sen täytyy maan päällä kelvata. 10 Sentähden noudattaa heitä yhteinen kansa, ja kokoontuvat heidän tykönsä niinkuin vedet, 11 Ja sanovat: mitä Jumalan pitäis heitä kysymän? mitä pitäis korkeimman heistä lukua pitämän? 12 Katso, ne ovat jumalattomat: he ovat onnelliset maailmassa ja rikastuvat. 13 Pitäiskö siis sen turhaan oleman, että minun sydämeni nuhteetoinna elää, ja minä pesen viattomuudessa minun käteni? 14 Ja minä ruoskitaan joka päivä, ja minun rangaistukseni on joka aamu käsissä? 15 Minä olisin lähes niin sanonut kuin hekin; mutta katso, niin minä olisin tuominnut kaikki sinun lapses, jotka ikänänsä olleet ovat. 16 Minä ajattelin sitä tutkia; mutta se oli minulle ylen raskas, 17 Siihenasti kuin minä menin Jumalan pyhään, ja ymmärsin heidän loppunsa. 18 Tosin sinä asetit heitä liukkaalle, ja syöksit heitä pohjaan. 19 Kuinka he niin pian hukkuvat: he hukkuvat ja saavat kauhian lopun. 20 Niinkuin uni, koska joku herää, niinpä sinä, Herra teet heidän kuvansa kaupungissa ylönkatsotuksi. 21 Vaan kuin se karvasteli minun sydämessäni ja pisti minun munaskuitani, 22 Silloin olin minä tyhmä ja en mitään tietänyt: minä olin niinkuin nauta sinun edessäs. 23 Kuitenkin minä pysyn alati sinun tykönäs; sillä sinä pidät minun oikiasta kädestäni. 24 Sinä talutat minua neuvollas, ja korjaat minua viimein kunnialla. 25 Kuin sinä ainoastansa minulla olisit, niin en minä ensinkään sitte taivaasta eli maasta tottelisi. 26 Vaikka vielä minun ruumiini ja sieluni vaipuis, niin sinä, Jumala, kuitenkin olet aina minun sydämeni uskallus ja minun osani. 27 Sillä katso, jotka sinusta eriävät, ne hukkuvat: sinä kadotat kaikki, jotka sinua vastaan huorin tekevät. 28 Mutta se on minun iloni, että minä itseni Jumalan tykö pidän, ja panen toivoni Herran, Herran päälle, ilmoittamaan kaikkia sinun töitäs. 74 1 Asaphin opetus. Jumala, miksis meitä niin ratki pois syökset? ja olet niin hirmuisesti vihainen sinun laitumes lampaille? 2 Muista seurakuntaas, jonkas muinen omistit ja sinulle perimiseksi lunastanut olet, Zionin vuorta, jossas asuit. 3 Tallaa heitä jaloillas, ja sysää heitä ijäiseen hävitykseen: vihollinen on raiskannut kaikki pyhässä. 4 Sinun vihollises kiljuvat sinun huoneessas, ja asettavat epäjumalansa siihen. 5 Kirveet näkyvät välkkyvän ylhäällä, niinkuin metsässä hakattaisiin, 6 Ja hakkaavat rikki kaikki hänen kuvainsa kaunistukset, sekä keihäillä että kirveillä. 7 He polttavat sinun pyhäs, ja turmelevat sinun nimes asuinsian maan päällä. 8 He puhuvat sydämessänsä: raadelkaamme heitä ynnä; he polttavat kaikki Jumalan huoneet maalla. 9 Emme näe meidän ihmeitämme, eikä silleen prophetaa ole: ei myös ketään meidän seassamme ole, joka ymmärtää kuinka kauvan. 10 Jumala, kuinka kauvan vihamies häpäisee ja vihollinen sinun nimeäs ratki niin pilkkaa? 11 Miksis käännät pois sinun kätes? ja oikian kätes niin ratki sinun povestas? 12 Mutta Jumala on alusta minun kuninkaani, joka kaikkinaisen autuuden matkaan saattaa maan päällä. 13 Sinä hajoitat meren voimallas: sinä murennat lohikärmeiden päät vesissä. 14 Sinä murensit valaskalain päät, ja annat ne kansalle ruaksi metsän korvessa. 15 Sinä kuohutat lähteet ja virrat: sinä kuivaat väkevät kosket. 16 Päivä ja yö ovat sinun: sinä rakennat valkeuden ja auringon. 17 Sinä sovitit jokaisen maan rajat: sinä teet suven ja talven. 18 Niin muista siis, että vihollinen häpäisee Herraa, ja hullu kansa pilkkaa sinun nimeäs. 19 Älä siis anna pedolle mettises sielua, ja älä niin ratki unohda sinun köyhäis joukkoa. 20 Muista liittoa; sillä maa on joka paikassa surkiasti hävitetty, ja huoneet ovat täynnä vääryyttä. 21 Älä anna köyhän mennä pois häpiällä; sillä köyhät ja raadolliset kiittävät sinun nimeäs. 22 Nouse, Jumala, ja aja asias: muista niitä häväistyksiä, jotka sinulle joka päivä hulluilta tapahtuvat. 23 Älä unohda vihollistes ääntä: sinun vainollistes meteli tulee aina suuremmaksi. 75 1 Asaphin Psalmi ja veisu, ettei hän hukkunut, edelläveisaajalle. (H75:2) Me kiitämme sinua, ja ilmoitamme ihmeitäs, että sinun nimes on niin läsnä. 2 Sillä ajallansa minä oikein tuomitsen. 3 Maa vapisee ja kaikki, jotka sen päällä asuvat; mutta minä vahvistan lujasti hänen patsaansa, Sela! 4 Minä sanoin öykkäreille: älkäät niin kerskatko, ja jumalattomille: älkäät vallan päälle haastako. 5 Älkäät niin pahoin haastako teidän valtanne päälle: älkäät puhuko niin niskuristi, 6 Niinkuin ei mitään hätää olisi, eikä idästä eikä lännestä, taikka vuorilta korvessa. 7 Sillä Jumala on tuomari, joka tämän alentaa ja toisen ylentää. 8 Sillä Herran kädessä on malja täynnä, väkevällä viinalla täytetty, ja siitä hän panee sisälle; vaan sen rahkan täytyy kaikkein jumalattomain maan päällä juoda, ja ryypätä ulos. 9 Mutta minä ilmoitan ijankaikkisesti, ja veisaan kiitosta Jakobin Jumalalle. 10 Ja minä tahdon särkeä kaiken jumalattomain vallan, että vanhurskasten valta korotettaisiin. 76 1 Asaphin Psalmi ja veisu, kanteleilla, edelläveisaajalle. (H76:2) Jumala on tuttu Juudassa, Israelissa on hänen suuri nimensä. 2 Salemissa on hänen majansa, ja Zionissa hänen asumisensa. 3 Siellä hän särkee joutsen nuolet, kilvet, miekan ja sodan, Sela! 4 Sinä olet kirkkaampi ja väkevämpi kuin ryöstövuoret. 5 Urhoolliset pitää ryöstettämän ja uneensa nukkuman; ja kaikki sotamiehet täytyy käsistänsä hermottomaksi tulla. 6 Sinun rangaistuksestas, Jakobin Jumala, vajoo uneen orhi ja ratas, 7 Sinä olet peljättävä: kuka voi seisoa sinun edessäs, koskas vihastut? 8 Koskas tuomion annat kuulua taivaasta, niin maa vapisee ja vaikenee; 9 Koska Jumala nousee tuomitsemaan, että hän auttais kaikkia raadollisia maan päällä, Sela! 10 Kuin ihmiset kiukuitsevat sinua vastaan, niin sinä voitat kunnian, ja kuin he vielä enemmin kiukuitsevat, niin sinä olet valmis. 11 Luvatkaat ja antakaat Herralle teidän Jumalallenne kaikki, jotka hänen ympärillänsä olette, viekäät lahjoja peljättävälle, 12 Joka päämiehiltä ottaa pois rohkeuden, ja on peljättävä maan kuninkaille. 77 1 Asaphin Psalmi, Jedutunin edestä, edelläveisaajalle. (H77:2) Minä huudan äänelläni Jumalaa: Jumalaa minä huudan, ja hän kuultelee minua. 2 Minun hätä-ajallani etsin minä Herraa: minun käteni on yöllä ojettu, ja ei lakkaa; sillä ei minun sieluni salli itseänsä lohduttaa. 3 Minä ajattelen tosin Jumalan päälle, olen kuitenkin murheissani: minä tutkin, ja henkeni on sittekin ahdistuksessa, Sela! 4 Sinä pidät minun silmäni, että he valvovat: minä olen niin voimatoin, etten minä voi puhua. 5 Minä ajattelen vanhoja aikoja, entisiä vuosia: 6 Minä muistan yöllä minun kantelettani: minä puhun sydämelleni, ja minun henkeni tutkii: 7 Heittäneekö Jumala pois ijankaikkisesti, ja ei yhtään armoa silleen osoittane? 8 Puuttuneeko hänen laupiutensa ijankaikkisesti, ja olleeko lupauksella jo loppu suvusta sukuhun? 9 Onko Jumala unohtanut olla armollinen? ja sulkenut laupiutensa vihan tähden? Sela! 10 Minä sanoin: se on minun heikkouteni; mutta Ylimmäisen oikia käsi voi kaikki muuttaa. 11 Sentähden minä muistan Herran töitä, ja minä ajattelen entisiä ihmeitäs, 12 Ja puhun kaikista sinun töistäs, ja sanon sinun teoistas. 13 Jumala, sinun ties on pyhä: kussa on niin väkevää Jumalaa kuin sinä Jumala? 14 Sinä olet se Jumala, joka ihmeitä tekee: sinä osoitit voimas kansain seassa. 15 Sinä lunastit sinun kansas käsivarrellas, Jakobin ja Josephin lapset, Sela! 16 Vedet näkivät sinun, Jumala, vedet näkivät sinun ja vapisivat, ja syvyydet pauhasivat, 17 Paksut pilvet kaasivat vettä, pilvet jylisivät ja nuolet lensivät sekaan. 18 Se jylisi taivaassa, ja sinun leimaukses välkkyi maan piirin päälle: maa liikkui ja värisi siitä. 19 Sinun ties oli meressä, ja sinun polkus olivat suurissa vesissä, ja ei sinun jälkiäs kenkään tuntenut. 20 Sinä veit kansas niinkuin lammaslauman, Moseksen ja Aaronin kautta. 78 1 Asaphin opetus. Kuule, kansani, minun lakini: kallistakaat korvanne minun suuni sanoihin. 2 Minä avaan suuni sananlaskuun, ja vanhat tapaukset mainitsen, 3 Jotka me kuulleet olemme ja tiedämme, ja meidän isämme meille jutelleet ovat, 4 Ettemme sitä salaisi heidän lapsiltansa, jälkeentulevaiselta sukukunnalta, julistain Herran kiitoksia, ja hänen voimaansa ja ihmeitänsä, jotka hän on tehnyt. 5 Hän sääsi todistuksen Jakobissa, ja antoi lain Israelissa, jonka hän käski meidän isäimme opettaa lapsillensa, 6 Että vastatulevaiset oppisivat, ja lapset, jotka vielä syntyvät: kuin he kasvavat, että hekin myös ilmoittaisivat lapsillensa; 7 Että he panisivat toivonsa Jumalaan ja ei unohtaisi Jumalan tekoja, vaan pitäisivät hänen käskynsä, 8 Ja ei olisi niinkuin heidän isänsä, vastahakoinen ja kankia suku, joka ei vahvistanut sydäntänsä, ja heidän henkensä ei riippunut uskollisesti Jumalassa; 9 Niinkuin Ephraimin lapset, sota-aseilla varustetut joutsimiehet, pakenivat sodan ajalla. 10 Ei he pitäneet Jumalan liittoa, ja ei vaeltaneet hänen laissansa. 11 Ja he unohtivat hänen tekonsa ja ihmeensä, jotka hän heille osottanut oli. 12 Heidän isäinsä edessä teki hän ihmeitä, Egyptin maassa, Zoanin kedolla. 13 Hän halkasi meren ja vei heitä sen lävitse, ja asetti vedet niinkuin roukkion. 14 Ja hän talutti heitä yli päivää pilvellä, yli yötä tulen valolla. 15 Hän halkasi kalliot korvessa, ja juotti heitä vedellä yltäkyllä. 16 Ja hän laski ojat vuotamaan kalliosta, niin että vedet siitä vuosivat niinkuin virrat. 17 Ja vielä he sittenkin syntiä tekivät häntä vastaan, ja vihoittivat korkeimman korvessa. 18 He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, anoen ruokaa sielullensa. 19 He puhuivat Jumalaa vastaan ja sanoivat: voineeko Jumala valmistaa pöydän korvessa? 20 Katso, kyllä tosin hän kallioon löi, ja vedet vuosivat, ja ojat juoksivat; mutta voineeko hän myös leipää antaa, eli kansallensa lihaa toimittaa? 21 Kuin Herra sen kuuli, vihastui hän: ja tuli sytytettiin Jakobissa, ja julmuus tuli Israelin päälle, 22 Ettei he uskoneet Jumalan päälle, ja ei uskaltaneet hänen apuunsa. 23 Ja hän käski pilviä ylhäältä, ja avasi taivaan ovet, 24 Ja antoi sataa heille mannaa syödäksensä, ja antoi heille taivaan leipää. 25 He söivät väkeväin leipää: hän lähetti heille kyllä ruokaa ravinnoksi. 26 Hän antoi itätuulen puhaltaa taivaan alla, ja väkevyydellänsä kehoitti hän etelätuulen, 27 Ja antoi sataa, niinkuin tomua, lihaa heille, ja lintuja niinkuin santaa meressä, 28 Ja salli langeta keskelle heidän leiriänsä, joka paikassa kuin he asuivat. 29 Niin he söivät ja yltäkyllä ravittiin: ja hän antoi heille heidän himonsa, 30 Kuin ei he vielä lakanneet himoitsemasta, ja ruoka oli vielä heidän suussansa, 31 Tuli Jumalan viha heidän päällensä, ja tappoi jaloimmat heidän seastansa, ja parahimmat Israelissa hän maahan löi. 32 Mutta vielä sittenkin kaikissa näissä he syntiä tekivät ja ei uskoneet hänen ihmeitänsä. 33 Sentähden lopetti hän heidän päivänsä turhuudessa, ja heidän vuotensa kiiruhtain. 34 Kuin hän heitä tappoi, etsivät he häntä: ja he palasivat ja tulivat varhain Jumalan tykö, 35 Ja muistelivat, että Jumala on heidän turvansa, ja Jumala korkein heidän lunastajansa. 36 Ja he puhuivat hänelle ulkokullaisesti suullansa, ja valehtelivat hänelle kielellänsä. 37 Mutta heidän sydämensä ei ollut oikia hänen puoleensa, ja ei he pitäneet uskollisesti hänen liittoansa. 38 Mutta hän oli armollinen, ja antoi pahat teot anteeksi, ja ei hukuttanut heitä; ja hän käänsi pois usein vihansa, ettei hän laskenut kaikkea vihaansa menemään. 39 Sillä hän muisti heidän lihaksi, tuuleksi, joka menee pois ja ei palaja. 40 Kuinka usein he vihoittivat hänen korvessa ja kehoittivat hänen erämaassa? 41 Ja he kiusasivat taas Jumalaa joka aika, ja laittivat pyhää Israelissa. 42 Ei he muistaneet hänen kättänsä sinä päivänä, jona hän lunasti heitä vihollisista: 43 Niinkuin hän oli merkkinsä Egyptissä tehnyt, ja ihmeensä Zoanin kedolla, 44 Koska hän heidän virtansa vereksi muutti, ettei he ojistansa taitaneet juoda: 45 Koska hän turilaat heidän sekaansa lähetti, jotka heitä söivät, ja sammakot, jotka heitä hukuttivat; 46 Ja antoi heidän tulonsa ruohomadoille, ja heidän työnsä heinäsirkoille; 47 Koska hän rakeilla heidän viinapuunsa löi, ja heidän metsäfikunansa jääkivillä; 48 Koska hän löi heidän karjansa rakeilla, ja heidän laumansa pitkäisen tulella; 49 Hän lähetti heidän päällensä vihansa, närkästyksen, julmuuden ja ahdistuksen, pahain enkelien lähettämisellä; 50 Hän päästi vihansa heidän sekaansa, ja ei päästänyt heidän sielujansa kuolemasta, ja heidän eläimensä rutolla kuoletti; 51 Koska hän kaikki esikoiset löi Egyptissä, ensimäiset perilliset Hamin majoissa, 52 Ja antoi kansansa vaeltaa niinkuin lampaat, ja vei heidät niinkuin lauman korvessa, 53 Ja saatti heitä turvallisesti, ettei he peljänneet; vaan heidän vihollisensa peitti meri. 54 Ja hän vei heitä pyhänsä rajoihin, tämän vuoren tykö, jonka hänen oikia kätensä saanut oli. 55 Ja hän ajoi pois heidän edestänsä pakanat, ja jakoi heille perimisen arvalla: ja niiden majoissa antoi hän Israelin sukukunnat asua. 56 Mutta he kiusasivat ja vihoittivat korkian Jumalan, ja ei pitäneet hänen todistuksiansa. 57 Vaan he palasivat takaperin ja petollisesti luopuivat pois niinkuin heidän isänsäkin: poikkesivat pois niinkuin hellinnyt joutsi. 58 Ja he vihoittivat hänen korkeuksillansa ja kehoittivat häntä epäjumalainsa kuvilla. 59 Ja kuin Jumala sen kuuli, niin hän närkästyi, ja hylkäsi kovin Israelin, 60 Niin että hän luopui asuinsiastansa Silossa, siitä majasta, jonka hän ihmisten sekaan asetti, 61 Ja antoi heidän voimansa vankeuteen, ja heidän kauneutensa vihollisten käsiin. 62 Ja hän hylkäsi kansansa miekan alle, ja närkästyi perimistänsä vastaan. 63 Heidän parhaat nuorukaisensa kulutti tuli, ja heidän neitseensä ei tulleet häävirsillä kunnioitetuksi. 64 Heidän pappinsa kaatuivat miekalla; ja heidän leskensä ei itkeneet, 65 Ja Herra heräsi niinkuin joku makaavainen, niinkuin joku väkevä luihkaaja viinan juomisesta, 66 Ja löi vihollistansa perävieriin, ja pani ijankaikkisen häpiän heidän päällensä, 67 Ja heitti Josephin majan pois, ja ei valinnut Ephraimin sukukuntaa. 68 Vaan hän valitsi Juudan sukukunnan, Zionin vuoren, jota hän rakasti, 69 Ja rakensi pyhänsä korkialle, niinkuin ijankaikkisesti pysyväisen maan, 70 Ja valitsi palveliansa Davidin, ja otti hänen lammashuoneesta. 71 Imettävistä lampaista haki hän hänen, että hän hänen kanssansa Jakobin kaitsis, ja Israelin hänen perimisensä. 72 Ja hän kaitsi heitä kaikella sydämensä vakuudella, ja hallitsi heitä kaikella ahkeruudella. 79 1 Asaphin Psalmi. Jumala, pakanat ovat perikuntaas karanneet: he ovat saastuttaneet pyhän temppelis, ja Jerusalemista kiviraunion tehneet. 2 He antoivat sinun palveliais ruumiit linnuille taivaan alla ruaksi, ja pyhäis lihan maan pedoille. 3 He vuodattivat heidän verensä niinkuin veden Jerusalemin ympärille, ja ei kenkään haudannut. 4 Me olemme läsnäasuvaisillemme nauruksi tulleet, häväistykseksi ja pilkaksi niille, jotka meidän ympärillämme ovat. 5 Herra, kuinka kauvan sinä taukoomata niin vihainen olet? ja annat kiivautes palaa niinkuin tulen? 6 Vuodata vihas pakanain päälle, jotka ei sinua tunne, ja niiden valtakuntain päälle, jotka ei sinun nimeäs avuksi huuda; 7 Sillä he ovat Jakobin syöneet, ja hänen huoneensa hävittäneet. 8 Älä muistele meidän entisiä pahoja tekojamme: armahda sinuas nopiasti meidän päällemme; sillä me olemme sangen viheliäisiksi tulleet. 9 Auta meitä, meidän autuutemme Jumala, sinun nimes kunnian tähden: pelasta meitä, ja anna meille synnit anteeksi sinun nimes tähden. 10 Miksis sallit pakanain sanoa: kussa on nyt heidän Jumalansa? ilmoitettakaan pakanain seassa, meidän silmäimme edessä, sinun palveliais veren kosto, joka vuodatettu on! 11 Anna etees tulla vankein huokaukset: suuren käsivartes kautta, korjaa kuoleman lapset, 12 Ja kosta meidän läsnäasuvaisillemme seitsemin kerroin heidän helmaansa heidän pilkkansa, jolla he sinua, Herra, pilkanneet ovat. 13 Mutta me sinun kansas, ja sinun laitumes lauma, kiitämme sinua ijankaikkisesti, ja julistamme sinun kiitostas suvusta sukuun. 80 1 Asaphin Psalmi, kultasesta kukkaisesta, edelläveisaajalle. (H80:2) Kuules, Israelin paimen, joka saatat Josephin niinkuin lampaat: ilmoita sinus, joka istut Kerubimin päällä. 2 Herätä voimas, sinä joka Ephraimin, Benjaminin ja Manassen edessä olet, ja tule meidän avuksemme. 3 Jumala, käännä meitä, ja anna kasvos paistaa, niin me tulemme autetuksi. 4 Herra Jumala Zebaot, kuinka kauvan sinä vihastut kansas rukouksiin? 5 Sinä ruokit heitä kyyneleiden leivällä, ja juotat heitä suurella mitalla, täynnä kyyneleitä, 6 Sinä olet meidät pannut riidaksi läsnäasuvaisillemme; ja meidän vihollisemme pilkkaavat meitä. 7 Jumala Zebaot, käännä meitä, ja anna kasvos paistaa, niin me autetuksi tulemme. 8 Sinä toit viinapuun Egyptistä, olet pakanat karkoittanut ulos, ja sen istuttanut. 9 Sinä perkasit tien hänen eteensä, ja annoit hänen hyvästi juurtua, niin että se täytti maan. 10 Vuoret ovat sen varjolla peitetyt, ja hänen oksillansa Jumalan sedripuut. 11 Sinä levitit hänen oksansa hamaan mereen asti, ja hänen haaransa hamaan virran tykö. 12 Miksis siis särjit hänen aitansa, että sitä kaikki ohitsekäyvät repivät. 13 Metsäsika on sen kaivanut ylös, ja metsän pedot sen syövät. 14 Jumala Zebaot, käännä siis sinuas, katso alas taivaasta ja näe, ja etsi sitä viinapuuta, 15 Ja pidä se kiintiänä, jonka sinun oikia kätes on istuttanut, (ihmisen) pojan tähden, jonka sinulles lujasti valinnut olet. 16 Se on poltettu tulella ja revitty: sinun uhkauksestas he ovat hukkuneet. 17 Sinun kätes varjelkoon oikian kätes kansan, ja ihmisen pojan, jonka sinulles lujasti valinnut olet. 18 Niin emme sinusta luovu: suo meidän elää, niin me sinun nimeäs avuksi huudamme. 19 Herra Jumala Zebaot, käännä meitä: anna kasvos paistaa, niin me autetuksi tulemme. 81 1 Gittitin päällä, edelläveisaajalle, Asaphin (Psalmi.) (H81:2) Veisatkaat iloisesti Jumalalle, joka on meidän väkevyytemme: ihastukaat Jakobin Jumalalle. 2 Ottakaat psalmit ja tuokaat kanteleet, iloiset harput ja psaltari. 3 Soittakaat pasunilla uudessa kuussa, meidän lehtimajamme juhlapäivänä. 4 Sillä se on tapa Israelissa, ja Jakobin Jumalan oikeus. 5 Sen hän pani Josephissa todistukseksi, koska he Egyptin maalta läksivät, ja oudon kielen kuulleet olivat. 6 Minä olen heidän olkansa kuormasta vapahtanut; ja heidän kätensä pääsivät tiiliä tekemästä. 7 Koska sinä tuskassas minua avukses huusit, niin minä autin sinua: minä kuulin sinua, koska tuulispää tuli sinun päälles, ja koettelin sinua riitaveden tykönä, Sela! 8 Kuule, minun kansani, minä todistan sinun seassas: Israel, jospa sinä minua kuulisit! 9 Ei pidä sinun seassas muukalainen jumala oleman, ja ei pidä sinun vierasta jumalaa kumartaman. 10 Minä olen Herra sinun Jumalas, joka sinun vein ulos Egyptin maalta: levitä suus, niin minä sen täytän. 11 Mutta minun kansani ei kuullut minun ääntäni, ja Israel ei totellut minua. 12 Niin minä laskin heitä sydämensä pahuuteen, vaeltamaan neuvonsa jälkeen. 13 Jos minun kansani kuulis minua, ja Israel minun teissäni kävis, 14 Niin minä pian heidän vihollisensa painaisin alas, ja käteni kääntäisin heidän vihollistensa päälle, 15 Ja Herran viholliset hukkaan tulisivat; mutta heidän aikansa olisi ijankaikkisesti pysyvä, 16 Ja minä ruokkisin heitä parhailla nisuilla, ja ravitsisin heitä hunajalla kalliosta. 82 1 Asaphin Psalmi. Jumala seisoo Jumalan seurakunnassa: hän on tuomari Jumalain seassa. 2 Kuinka kauvan te väärin tuomitsette, ja jumalattoman muotoa katsotte? Sela! 3 Tehkää oikeus köyhälle ja orvolle, ja auttakaat raadolliset ja vaivaiset oikeudelle. 4 Pelastakaat ylönkatsottua ja köyhää, ja päästäkäät häntä jumalattoman kädestä. 5 Mutta ei he tottele eikä lukua pidä: he käyvät lakkaamata pimeässä: sentähden täytyy kaikki maan perustukset kaatua. 6 Minä tosin sanoin: te olette jumalat, ja kaikki Korkeimman lapset; 7 Kuitenkin täytyy teidän kuolla niinkuin ihmiset, ja niinkuin tyrannit hukkua. 8 Nouse, Jumala, ja tuomitse maa; sillä kaikki pakanat ovat sinun omas. 83 1 Asaphin Psalmi ja veisu. (H83:2) Jumala, älä niin ratki vaikene, ja älä niin ääneti ole: Jumala, älä sitä niin kärsi. 2 Sillä katso, Sinun vihollises kiukuitsevat, ja jotka sinua vihaavat, ylentävät päänsä. 3 He pitävät kavaloita juonia sinun kansaas vastaan, ja pitävät neuvoa sinun salatuitas vastaan, 4 Sanoen: tulkaat, hävittäkäämme heitä, niin ettei he ensinkään kansa olisikaan, ettei Israelin nimeä silleen muisteltaisi. 5 Sillä he ovat sydämessänsä panneet neuvonsa yhteen, ja tehneet liiton sinua vastaan: 6 Edomilaiset ja Ismaelilaiset majat, Moabilaiset ja Hagarilaiset, 7 Gebalilaiset, Ammonilaiset ja Amalekilaiset, Philistealaiset ja Tyron asuvaiset. 8 Assur on myös itsensä heihin liittänyt, auttamaan Lotin lapsia, Sela! 9 Tee niille niinkuin Midianilaisille, niinkuin Siseralle, niinkuin Jabinille Kisonin ojan tykönä; 10 Jotka mestattiin Endorin tykönä, ja tulivat loaksi maan päälle. 11 Tee heidän pääruhtinaansa niinkuin Orebin ja Seebin, ja kaikki heidän ylimmäisensä niinkuin Seban ja Salmunnan, 12 Jotka sanovat: me omistamme meillemme Jumalan huoneet. 13 Jumala, tee heitä niinkuin rattaan, niinkuin korren tuulen edessä. 14 Niinkuin kulo metsän polttaa, ja niinkuin liekki mäet sytyttää; 15 Vainoo juuri niin heitä sinun rajuilmallas, ja hämmästytä heitä tuulispäälläs. 16 Täytä heidän kasvonsa häpiällä, että he sinun nimeäs, Herra, etsisivät. 17 Hävetköön he ja hämmästyköön ijankaikkisesti, ja häpiään tulkoon ja hukkukoon. 18 Niin he saavat tuta, että sinä, jonka ainoan nimi on Herra, olet ylimmäinen kaikessa maailmassa. 84 1 Koran lasten Psalmi, Gittitin päällä, edelläveisaajalle. (H84:2) Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijas, Herra Zebaot! 2 Minun sieluni ikävöitsee ja halajaa Herran esikartanoihin: minun ruumiini ja sieluni iloitsee elävässä Jumalassa. 3 Sillä lintu on huoneen löytänyt, ja pääskynen pesänsä, johonka he poikansa laskevat: sinun alttaris, Herra Zebaot, minun kuninkaani ja minun Jumalani. 4 Autuaat ovat, jotka sinun huoneessas asuvat: he kiittävät sinua ijankaikkisesti, Sela! 5 Autuaat ovat ne ihmiset, jotka sinun pitävät väkenänsä, ja sydämestänsä vaeltavat sinun jälkees, 6 Jotka käyvät itkun laakson lävitse, ja tekevät siellä kaivoja; ja opettajat monella siunauksella kaunistetaan. 7 He saavat yhden voiton toisen jälkeen, että tunnettaisiin oikia Jumala Zionissa. 8 Herra Jumala Zebaot, kuule minun rukoukseni: ota, Jakobin Jumala, tätä korviis, Sela! 9 Katsele siis, Jumala, meidän kilpemme, katso sinun voideltus kasvoja. 10 Sillä yksi päivä esikartanoissas on parempi kuin tuhannen muualla: ennen minä olisin ovenvartia Jumalani huoneessa, kuin asuisin jumalattomain majoissa. 11 Sillä Herra Jumala on aurinko ja kilpi: Herra antaa armon ja kunnian: ei hän anna hurskailta mitään hyvää puuttua. 12 Herra Zebaot, autuas on se ihminen, joka sinuun uskaltaa. 85 1 Koran lasten Psalmi, edelläveisaajalle. (H85:2) Herra, sinä kuin (muinen) olit armollinen sinun maakunnalles, ja Jakobin vangit lunastit, 2 Sinä anteeksi annoit kansas pahat teot, ja kaikki heidän syntinsä peitit, Sela! 3 Sinä lepytit kaiken vihas, ja käänsit sinuas vihas julmuudesta. 4 Käännä meitä, meidän autuutemme Jumala, ja pane pois vihas meistä. 5 Tahdotkos siis ijankaikkisesti olla vihainen meidän päällemme? eli vihas pitää sukukunnasta sukukuntaan? 6 Etkös käänny, ja meitä virvoita, että kansas sinussa iloitsis? 7 Herra, osoita meille armos, ja sinun autuutes anna meille. 8 Jospa minä kuulisin, mitä Herra Jumala puhuu, että hän rauhan lupasi kansallensa ja pyhillensä, ettei he hulluuteen joutuisi. 9 Kuitenkin on hänen apunsa niiden tykönä, jotka häntä pelkäävät, että meidän maallamme kunnia asuis; 10 Että laupius ja totuus keskenänsä kohtaisivat: vanhurskaus ja rauha toinen toisellensa suuta antaisivat; 11 Että totuus maasta vesois, ja vanhurskaus taivaasta katsois; 12 Että myös meille Herra hyvin tekis, ja meidän maamme hedemänsä antais; 13 Että vanhurskaus sittenkin hänen edessänsä pysyis ja menestyis. 86 1 Davidin rukous. Kallista, Herra, korvas ja kuule minua; sillä minä olen raadollinen ja köyhä. 2 Kätke minun sieluni; sillä minä olen pyhä. Auta minua, minun Jumalani, palveliaas, joka sinuun luotan. 3 Herra, ole minulle armollinen; sillä minä huudan ylipäivää sinua. 4 Ilahuta palvelias sielu; sillä sinun tykös, Herra, minä ylennän sieluni. 5 Sillä sinä, Herra, olet hyvä ja armollinen, sangen laupias kaikille, jotka sinua avuksensa huutavat. 6 Ota korviis, Herra, minun rukoukseni, ja ota vaari minun rukoukseni äänestä. 7 Tuskassani minä sinua rukoilen, ettäs minun kuulisit. 8 Herra! ei ole yksikään jumalista sinun kaltaises, ja ei ole kenkään, joka niin tehdä taitaa kuin sinä. 9 Kaikki pakanat, jotka tehnyt olet, pitää tuleman ja kumartaman sinua, Herra, ja sinun nimeäs kunnioittaman, 10 Ettäs niin suuri olet, ja teet ihmeitä; ja sinä olet yksinäs Jumala. 11 Osoita minulle, Herra, sinun ties, vaeltaakseni sinun totuudessas: kiinnitä minun sydämeni siihen yhteen, että minä sinun nimeäs pelkäisin. 12 Minä kiitän sinua, Herra minun Jumalani, kaikesta sydämestäni, ja kunnioitan sinun nimeäs ijankaikkisesti. 13 Sillä sinun hyvyytes on suuri minussa, ja sinä olet pelastanut sieluni syvimmästä helvetistä. 14 Jumala! ylpiät karkaavat minua vastaan, ja julmain joukot väijyvät minun sieluani, ja ei pidä sinua silmäinsä edessä. 15 Mutta sinä, Herra Jumala, olet armollinen ja laupias, kärsiväinen ja sangen hyvä ja vakaa. 16 Käännä itses minuun päin, ole minulle armollinen; vahvista palveliaas sinun voimallas, ja auta piikas poikaa. 17 Tee merkki minun kanssani, että minulle hyvin kävis, ja he sen näkisivät, jotka minua vihaavat, ja häpeäisivät, että sinä Herra autat ja lohdutat minua. 87 1 Psalmi, Koran lasten veisu. Hän on vahvasti perustettu pyhäin vuorten päälle. 2 Herra rakastaa Zionin portteja enempi kuin kaikkia Jakobin asuinsioja. 3 Korkiat ja kunnialliset asiat sinussa saarnataan, sinä Jumalan kaupunki, Sela! 4 Minä annan saarnata Rahabin ja Babelin edessä, että he minun tuntevat: katso, Philistealaiset, Tyrolaiset ja Etiopialaiset syntyvät siellä. 5 Zionille pitää sanottaman, että kaikkinaiset kansat siellä syntyvät, ja että Korkein sitä rakentaa. 6 Herra antaa saarnata kirjoituksessa kaikkinaisilla kielillä, että myös muutamat heistä siellä syntyvät, Sela! 7 Ja veisaajat niinkuin tanssissa, kaikki minun lähteeni sinussa. 88 1 Psalmi, Koran lasten veisu, edelläveisaajalle, raadollisten heikkoudesta, Hemanin Esrahilaisen oppi. (H88:2) Herra, minun autuuteni Jumala, minä huudan päivällä ja yöllä sinun edessäs, 2 Anna minun rukoukseni etees tulla: kallista korvas huutoni puoleen. 3 Sillä minun sieluni on surkeutta täynnä, ja minun elämäni on juuri liki helvettiä. 4 Minä olen arvattu niiden kaltaiseksi, jotka hautaan menevät: minä olen niinkuin se mies, jolla ei yhtään apua ole. 5 Minä makaan hyljättynä kuolleiden seassa, niinkuin haavoitetut, jotka haudassa makaavat, joita et sinä enää muista, ja jotka kädestäs eroitetut ovat. 6 Sinä olet painanut minun alimmaiseen kaivoon, pimeyteen ja syvyyteen. 7 Sinun hirmuisuutes ahdistaa minua, ja pakottaa minua sinun aalloillas, Sela! 8 Sinä eroitat kauvas ystäväni minusta: sinä olet minun tehnyt heille kauhistukseksi: minä makaan vangittuna, etten minä voi päästä ulos. 9 Minun kasvoni ovat surkiat raadollisuuden tähden: Herra, minä avukseni huudan sinua joka päivä: minä hajoitan käteni sinun puolees. 10 Teetkös siis ihmeitä kuolleiden seassa? eli nousevatko kuolleet sinua kiittämään? Sela! 11 Luetellaanko haudoissa sinun hyvyyttäs? ja totuuttas kadotuksessa? 12 Tunnetaanko sinun ihmees pimiässä? eli vanhurskautes siinä maassa, jossa kaikki unohdetaan? 13 Mutta minä huudan sinua, Herra, ja minun rukoukseni tulee varhain sinun etees. 14 Miksis, Herra, heität pois sieluni, ja peität kasvos minulta? 15 Minä olen raadollinen ja väetöin, että minä niin hylätty olen: minä kärsin sinun hirmuisuuttas, että minä lähes epäilen. 16 Sinun vihas tulee minun päälleni: sinun pelkos likistää minua. 17 Ne saartavat minua joka päivä niinkuin vesi, ja ynnä minua piirittävät. 18 Sinä teet, että minun ystäväni ja lähimmäiseni erkanevat kauvas minusta, ja minun tuttavilleni olen minä pimeydessä. 89 1 Etanin sen Esrahilaisen opetus. (H89:2) Minä veisaan Herran armoja ijankaikkisesti, ja ilmoitan sinun totuuttas suullani suvusta sukuun, 2 Ja sanon: ijankaikkinen armo käy ylös: sinä pidät uskollisesti totuutes taivaissa. 3 Minä olen liiton tehnyt valittuini kanssa: minä olen vannonut Davidille palvelialleni: 4 Hamaan ijankaikkisuuteen vahvistan minä sinun siemenes, ja rakennan sinun istuimes suvusta sukuun, Sela! 5 Ja taivaat pitää ylistämän, Herra, sinun ihmeitäs, niin myös totuuttas pyhäin seurakunnassa. 6 Sillä kuka taidetaan pilvissä verrattaa Herraan? ja kuka on Herran kaltainen jumalain lasten seassa? 7 Jumala on sangen väkevä pyhäinsä kokouksissa, ja ihmeellinen kaikkein seassa, jotka ovat hänen ympärillänsä. 8 Herra Jumala Zebaot, kuka on niinkuin sinä, väkevä Jumala? ja sinun totuutes on sinun ympärilläs. 9 Sinä vallitset pauhaavaisen meren: sinä hillitset paisuvaiset aallot. 10 Sinä lyöt Rahabin kuoliaaksi: sinä hajoitat vihollises urhoollisella käsivarrellas. 11 Taivaat ovat sinun, maa myös on sinun: sinä olet perustanut maan piirin, ja mitä siinä on. 12 Pohjan ja etelän olet sinä luonut: Tabor ja Hermon kiittävät sinun nimeäs. 13 Sinulla on voimallinen käsivarsi: väkevä on sinun kätes, ja korkia on oikia kätes. 14 Vanhurskaus ja tuomio on istuimes vahvistus: armo ja totuus ovat sinun kasvois edessä. 15 Autuas on se kansa, joka ihastua taitaa: Herra, heidän pitää vaeltaman sinun kasvois valkeudessa. 16 Heidän pitää iloitseman joka päivä sinun nimestäs, ja sinun vanhurskaudessas kunnialliset oleman. 17 Sillä sinä olet heidän väkevyytensä kerskaus, ja sinun armos kautta nostat sinä ylös meidän sarvemme. 18 Sillä Herra on meidän kilpemme, ja pyhä Israelissa on meidän kuninkaamme. 19 Silloin sinä puhuit näyissä pyhilles ja sanoit: minä olen sankarin herättänyt auttamaan: minä olen korottanut valitun kansasta. 20 Minä olen löytänyt palveliani Davidin: minä olen hänen voidellut pyhällä öljylläni. 21 Minun käteni tukee häntä, ja minun käsivarteni vahvistaa häntä. 22 Ei pidä viholliset häntä voittaman, ja väärät ei pidä häntä sulloman. 23 Vaan minä lyön hänen vihollisensa hänen edestänsä; ja niitä, jotka häntä vihaavat, tahdon minä vaivata. 24 Mutta minun totuuteni ja armoni pitää hänen tykönänsä oleman, ja hänen sarvensa pitää minun nimeeni nostettaman ylös. 25 Minä asetan hänen kätensä mereen, ja hänen oikian kätensä virtoihin. 26 Näin hänen pitää minun kutsuman: sinä olet minun Isäni, Jumalani ja turvani, joka minua auttaa. 27 Ja minä asetan hänen esikoiseksi, kaikkein korkeimmaksi kuningasten seassa maan päällä. 28 Minä pidän hänelle armoni tähteellä ijankaikkisesti, ja minun liittoni pitää hänelle vahva oleman. 29 Minä annan hänelle ijankaikkisen siemenen, ja vahvistan hänen istuimensa niinkauvan kuin taivaat pysyvät. 30 Mutta jos hänen lapsensa minun lakini hylkäävät, ja ei vaella minun oikeudessani, 31 Jos he minun säätyni turmelevat, ja ei minun käskyjäni pidä; 32 Niin minä heidän syntinsä vitsalla rankaisen, ja heidän pahat tekonsa haavoilla. 33 Mutta armoani en minä hänestä käännä pois, enkä salli totuuteni vilpistellä. 34 En minä riko liittoani, ja mitä minun suustani käynyt on, en minä muuta. 35 Minä olen vihdoin vannonut pyhyyteni kautta: en minä Davidille valehtele. 36 Hänen siemenensä on oleva ijankaikkisesti, ja hänen istuimensa minun edessäni niinkuin aurinko. 37 Ja niinkuin kuu, vahvistetaan se ijankaikkisesti, ja on vahvana niinkuin todistus pilvissä, Sela! 38 Vaan nyt sinä syökset ja heität pois, ja vihastut voidellulles. 39 Sinä särjet palvelias liiton, ja tallaat hänen kruununsa maahan. 40 Sinä rikot hänen muurinsa, ja annat hänen linnansa särjettää. 41 Häntä raatelevat kaikki ohitsekäyväiset: hän on tullut läsnäolevaisillensa nauruksi. 42 Sinä korotat hänen vihollistensa oikian käden, ja ilahutat kaikki hänen vainollisensa. 43 Hänen miekkansa voiman olet sinä myös ottanut pois, ja et salli hänen voittaa sodassa, 44 Sinä hävitit hänen puhtautensa, ja annoit hänen istuimensa kaatua maahan. 45 Sinä lyhennät hänen nuoruutensa ajat, ja peität hänen häpiällä, Sela! 46 Herra, kuinka kauvan sinä sinus niin salaat? ja annat hirmuisuutes palaa niinkuin tulen? 47 Muista, kuinka lyhyt minun elämäni on: miksis tahdoit kaikki ihmiset hukkaan luoda? 48 Kuka elää, ja ei näe kuolemaa? kuka sielunsa tuonelan käsistä pelastaa? Sela! 49 Herra, kussa ovat sinun entiset armos, jotkas Davidille vannonut olet totuudessas? 50 Muista, Herra, palveliais pilkkaa, jonka minä kannan helmassani, kaikista niin monista kansoista, 51 Joilla, Herra, vihollises pilkkaavat, joilla he pilkkaavat voideltus askelia. 52 Kiitetty olkoon Herra ijankaikkisesti, amen! ja amen! 90 1 Moseksen Jumalan miehen rukous. Herra, sinä olet meidän turvamme, suvusta sukuun. 2 Ennenkuin vuoret olivat, eli maa ja maailma luotiin, olet sinä Jumala ijankaikkisesta ijankaikkiseen, 3 Sinä, joka annat ihmiset kuolla, ja sanot: tulkaat jälleen, te ihmisten lapset. 4 Sillä tuhat ajastaikaa ovat sinun edessäs niinkuin eilinen päivä, joka meni ohitse, ja niinkuin vartio yöllä. 5 Sinä vuodatat heitä niinkuin kosken, ja he ovat niinkuin uni, niinkuin ruoho aamulla, joka kohta lakastuu, 6 Joka aamulla kukoistaa ja nopiasti kuivuu, ja ehtoona leikataan ja kuivettuu. 7 Sen tekee sinun vihas, että me niin hukumme, ja sinun hirmuisuutes, että me niin äkisti täältä temmataan. 8 Sillä meidän pahat tekomme sinä asetat etees, meidän tuntemattomat syntimme valkeuteen sinun kasvois eteen. 9 Sentähden kuluvat kaikki meidän päivämme sinun vihastas: meidän vuotemme loppuvat pikemmin kuin juttu. 10 Meidän elinaikamme on seitsemänkymmentä vuotta, taikka enintään kahdeksankymmentä vuotta: ja kuin se paras on ollut, niin on se tuska ja työ ollut: sillä se leikataan pois. niinkuin me lentäisimme pois. 11 Mutta kuka uskoo sinun niin raskaasti vihastuvan? ja kuka pelkää senkaltaista hirmuisuuttas? 12 Opeta meitä ajattelemaan, että meidän pitää kuoleman, että me ymmärtäväisiksi tulisimme. 13 Herra! käännä siis itses taas meidän puoleemme, ja ole palvelioilles armollinen. 14 Täytä meitä pian armoillas, niin me riemuitsemme ja iloitsemme kaikkena meidän elinaikanamme. 15 Ilahuta nyt meitä jälleen, ettäs meitä niin kauvan vaivannut olet, että me niin kauvan onnettomuutta kärsineet olemme. 16 Osoita palvelialles sinun tekos, ja kunnias heidän lapsillensa. 17 Ja, Herra meidän Jumalamme olkoon meille leppyinen, ja vahvistakoon meidän kättemme teot meissä: jaa, meidän kättemme teot hän vahvistakoon! 91 1 Joka Korkeimman varjeluksessa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa oleskelee, 2 Hän sanoo Herralle: minun toivoni ja linnani, minun Jumalani, johon minä uskallan. 3 Sillä hän pelastaa sinun väijyjän paulasta, ja vahingollisesta ruttotaudista. 4 Hän sulillansa sinua varjoo, ja sinun turvas on hänen siipeinsä alla: hänen totuutensa on keihäs ja kilpi; 5 Ettes pelkäisi yön kauhistusta, ja nuolia, jotka päivällä lentävät, 6 Sitä ruttoa, joka pimeässä liikkuu, ja sairautta, joka puolipäivänä turmelee. 7 Vaikka tuhannen lankeisi sivullas, ja kymmenentuhatta sinun oikiallas, niin ei se sinuun satu. 8 Ja tosin sinun pitää silmilläs näkemän ja katsoman, kuinka jumalattomille kostetaan. 9 Sillä Herra on sinun toivos, ja Ylimmäinen on sinun turvas. 10 Ei sinua pidä mikään paha kohtaaman, ja ei yhtään vaivaa pidä sinun majaas lähestymän. 11 Sillä hän on antanut käskyn enkeleillensä sinusta, että he kätkevät sinua kaikissa teissäs, 12 Että he kantavat sinua käsissä, ettes jalkaas kiveen loukkaisi. 13 Sinä käyt jalopeuran ja kyykäärmeen päällä, ja tallaat nuoren jalopeuran ja lohikäärmeen. 14 Että hän minua halasi, niin minä hänen päästän: hän tuntee minun nimeni, sentähden minä varjelen häntä. 15 Hän avuksihuutaa minua, sentähden minä kuulen häntä; hänen tykönänsä olen minä tuskassa; siitä minä hänen tempaan pois ja saatan hänen kunniaan. 16 Minä ravitsen hänen pitkällä ijällä, ja osoitan hänelle autuuteni. 92 1 Psalmi sabbatina veisattava. (H92:2) Hyvä on Herraa kiittää, ja veisata kiitosta sinun nimelles, sinä kaikkein Ylimmäinen. 2 Aamulla julistaa armoas, ja ehtoolla totuuttas, 3 Kymmenkielisellä ja psaltarilla, soittain kanteleilla. 4 Sillä sinä ilahutit minua, Herra, sinun teoissas: ja minä iloiten kerskaan kättes töitä. 5 Herra, kuinka sinun tekos ovat niin suuret? Sinun ajatukses ovat ylen syvät. 6 Hullu ei usko sitä, ja tomppeli ei ymmärrä niitä. 7 Jumalattomat viheriöitsevät niinkuin ruoho, ja pahointekiät kaikki kukoistavat, siihenasti kuin he hukkuvat ijankaikkisesti. 8 Mutta sinä, Herra, olet korkein, ja pysyt ijankaikkisesti. 9 Sillä katso, sinun vihollises, Herra, katso, sinun vihollises pitää katooman, ja kaikki pahantekiät pitää hajoitettaman. 10 Mutta minun sarveni tulee korotetuksi niinkuin yksisarvisen, ja minä voidellaan tuoreella öljyllä, 11 Ja minun silmäni näkevät viholliseni, ja minun korvani kuulevat pahoja, jotka heitänsä asettavat minua vastaan. 12 Vanhurskaan pitää viheriöitsemän niinkuin palmupuu, ja kasvaman niinkuin sedripuu Libanonissa. 13 Jotka ovat istutetut Herran huoneessa, pitää viheriöitsemän meidän Jumalamme kartanoissa. 14 Heidän pitää vesoman vielä vanhuudessansa, hedelmälliset ja vihannat oleman, 15 Ja julistaman, että Herra on niin hurskas, minun turvani, ja ei ole hänessä vääryyttä. 93 1 Herra on kuningas: hän on pukenut yllensä suuren kunnian: Herra on pukenut ja vyöttänyt itsensä väkevyydellä, ja on vahvistanut maan piirin, ettei sen pidä liikkuman. 2 Siitä ajasta pysyy sinun istuimes vahvana: sinä olet ijankaikkinen. 3 Herra, vesikosket paisuvat, vesikosket paisuttavat pauhinansa, vesikosket paisuttavat aaltonsa. 4 Aallot meressä ovat suuret ja pauhaavat hirmuisesti; mutta Herra on vielä väkevämpi korkeudessa. 5 Sinun todistukses ovat aivan lujat: pyhyys on sinun huonees kaunistus, Herra, ijankaikkisesti. 94 1 Herra Jumala, jonka kostot ovat, Jumala, jonka kostot ovat, selkiästi itses näytä. 2 Korota sinuas, maailman tuomari: maksa ylpeille, mitä he ansainneet ovat. 3 Herra, kuinka kauvan pitää jumalattomain, kuinka kauvan pitää jumalattomain riemuitseman? 4 Tiuskuman ja puhuman niin ylpiästi, ja kaikki pahantekiät niin kerskaaman? 5 Herra, he polkevat alas sinun kansas, ja sinun perimistäs he vaivaavat. 6 Lesket ja muukalaiset he tappavat, ja orvot he kuolettavat, 7 Ja sanovat: ei Herra sitä näe, ja Jakobin Jumala ei sitä tottele. 8 Ymmärtäkäät siis, te hullut kansan seassa! ja, te tyhmät, koska te taitaviksi tulette? 9 Joka korvan on istuttanut, eikö hän kuule? eli joka silmän loi, eikö hän näe? 10 Joka pakanoita kurittaa, eikö hän rankaise, joka ihmisille opettaa tiedon? 11 Mutta Herra tietää ihmisten ajatukset, että ne turhat ovat. 12 Autuas on se, jota sinä, Herra, kuritat, ja opetat sinun laistas, 13 Että hänellä kärsivällisyys olis, koska vastoin käy, siihenasti kuin jumalattomalle hauta valmistetaan. 14 Sillä ei Herra heitä kansaansa pois, eli hylkää perimistänsä. 15 Sillä oikeuden pitää sittekin oikeuden oleman, ja kaikki hurskaat sydämet sitä seuraavat. 16 Kuka seisoo minun kanssani pahoja vastaan? kuka astuu minun tyköni pahointekiöitä vastaan? 17 Ellei Herra minua auttaisi, niin minun sieluni makais lähes hiljaisuudessa. 18 Minä sanoin: minun jalkani on horjunut, vaan sinun armos, Herra, minun tukesi. 19 Minulla oli paljo surua sydämessäni; mutta sinun lohdutukses ilahutti minun sieluni. 20 Etpäs mielisty koskaan tosin vahingolliseen istuimeen, joka lain häijysti opettaa. 21 He kokoovat joukkonsa vanhurskaan sielua vastaan, ja tuomitsevat viattoman veren kadotukseen, 22 Mutta Herra on minun varjelukseni: minun Jumalani on minun uskallukseni turva, 23 Ja hän kostaa heidän vääryytensä, ja hukuttaa heitä heidän pahuutensa tähden: Herra, meidän Jumalamme, hukuttaa heitä. 95 1 Tulkaat, veisatkaamme kiitosta Herralle, ja iloitkaamme meidän autuutemme turvalle! 2 Tulkaamme hänen kasvoinsa eteen kiitoksella, ja riemuitkaamme hänelle lauluilla! 3 Sillä Herra on suuri Jumala, ja suuri kuningas kaikkein jumalain ylitse. 4 Sillä hänen kädessänsä on kaikki, mitä maa kantaa, ja vuorten kukkulat ovat myös hänen. 5 Sillä hänen on meri, ja hän on sen tehnyt, ja hänen kätensä ovat kuivan valmistaneet. 6 Tulkaat, kumartakaamme ja polvillemme langetkaamme, ja maahan laskeukaamme Herran meidän Luojamme eteen! 7 Sillä hän on meidän Jumalamme ja me hänen elatuskansansa, ja hänen kättensä lauma. Tänäpänä, jos kuulette hänen äänensä, 8 Niin älkäät paaduttako sydämiänne, niinkuin Meribassa tapahtui, niinkuin kiusauksen päivänä korvessa, 9 Kussa isänne minua kiusasivat, koettelivat minua, ja näkivät myös minun tekoni; 10 Että minä neljäkymmentä ajastaikaa suutuin tähän kansaan, ja sanoin: se on senkaltainen kansa, jonka sydämet aina eksyä tahtovat, ja jotka minun tietäni ei tahtoneet oppia; 11 Joille minä vihoissani vannoin: ettei heidän pidä minun lepooni tuleman. 96 1 Veisatkaat Herralle uusi veisu: veisatkaat Herralle, kaikki maa! 2 Veisatkaat Herralle, ja kiittäkäät hänen nimeänsä: julistakaat päivä päivältä hänen autuuttansa. 3 Luetelkaat pakanain seassa hänen kunniaansa, kaikkein kansain seassa hänen ihmeitänsä! 4 Sillä Herra on suuri ja sangen kiitettävä, ihmeellinen kaikkein jumalain seassa. 5 Sillä kaikki kansain jumalat ovat epäjumalat; mutta Herra on taivaat tehnyt. 6 Kunnia ja kaunistus ovat hänen edessänsä, väkevyys ja kauneus hänen pyhässänsä. 7 Kansain sukukunnat, tuokaat Herralle, tuokaat Herralle kunnia ja voima! 8 Tuokaat Herralle hänen nimensä kunnia: tuokaat lahjoja ja tulkaat hänen esihuoneisiinsa! 9 Kumartakaat Herraa pyhässä kaunistuksessa: peljätkään häntä kaikki maailma! 10 Sanokaat pakanain seassa: Herra on kuningas, joka maan piirin on vahvistanut, ettei se liiku, ja tuomitsee kansan oikeudella. 11 Taivaat riemuitkaan, ja maa iloitkaan: meri pauhatkaan ja mitä siinä on. 12 Kedot olkaan iloiset, ja kaikki mitkä hänessä ovat, ja kaikki puut ihastukaan metsissä, 13 Herran edessä; sillä hän tulee, hän tulee tuomitsemaan maata. Hän tuomitsee maan piirin vanhurskaudessa ja kansat totuudessansa. 97 1 Herra on kuningas, siitä maa iloitkaan: olkoon saaret riemuiset, niin monta kuin heitä on. 2 Pilvet ja pimeys ovat hänen ympärillänsä: vanhurskaus ja tuomio ovat hänen istuimensa vahvistus. 3 Tuli käy hänen edellänsä ja polttaa ympärillä hänen vihollisensa. 4 Hänen leimauksensa välkkyvät maan piirin päällä: maa näkee sen ja vapisee. 5 Vuoret sulavat niinkuin vedenvaha Herran edessä, koko maailman Herran edessä. 6 Taivaat julistavat hänen vanhurskauttansa, ja kaikki kansat näkevät hänen kunniansa. 7 Hävetkäät kaikki, jotka kuvia palvelevat, ja kerskaavat epäjumalista: kumartakaat häntä kaikki enkelit. 8 Zion kuulee sen ja iloitsee, ja Juudan tyttäret ovat riemuissansa, Herra, sinun hallituksestas. 9 Sillä sinä, Herra, olet Korkein kaikissa maakunnissa: sinä olet sangen suuresti korotettu kaikkein jumalain ylitse. 10 Te kuin Herraa rakastatte, vihatkaat pahaa! hän kätkee pyhäinsä sielut: jumalattomain käsistä hän heitä pelastaa. 11 Vanhurskaalle koittaa valkeus, ja ilo hurskaille sydämille, 12 Vanhurskaat iloitkaat Herrassa, kiittäkäät hänen pyhyytensä muistoksi. 98 1 Psalmi. Veisatkaat Herralle uusi veisu; sillä hän tekee ihmeitä. Hän saa voiton oikialla kädellänsä ja pyhällä käsivarrellansa. 2 Herra antaa tiettäväksi tehdä autuutensa: kansain edessä hän ilmoittaa vanhurskautensa. 3 Hän muistaa armonsa ja totuutensa Israelin huoneelle: kaikki maailman ääret näkevät meidän Jumalamme autuuden. 4 Riemuitkaat Herralle kaikki maa: veisatkaat, ylistäkäät ja kiittäkäät. 5 Kiittäkäät Herraa kanteleella, kanteleella ja psalmilla, 6 Vaskitorvilla ja basunilla: riemuitkaat Herran, kuninkaan, edessä. 7 Meri pauhatkaan ja kaikki, mitä hänessä on, maan piiri ja jotka asuvat sen päällä. 8 Kosket pauhatkaan ilosta, ja kaikki vuoret olkaan iloiset, 9 Herran edessä; sillä hän tulee maata tuomitsemaan: hän tuomitsee maan piirin vanhurskaudella ja kansat oikeudella. 99 1 Herra on Kuningas, kansat kiukuitsevat: hän istuu Kerubimin päällä, sentähden liikkuu maailma. 2 Suuri on Herra Zionissa, ja korkein kaikkein kansain ylitse. 3 Kiittäkään he sinun suurta ja ihmeellistä nimeäs, joka pyhä on. 4 Ja Kuninkaan voima rakastaa oikeutta: sinä toimitat oikeuden, sinä saatat tuomion ja vanhurskauden Jakobissa. 5 Korottakaat Herraa meidän Jumalaamme, ja kumartakaat hänen astinlautansa juuressa, sillä hän on pyhä. 6 Moses ja Aaron hänen pappeinsa seassa, ja Samuel niiden seassa, jotka hänen nimeänsä avuksensa huutavat: he avuksensa huutavat Herraa, ja hän kuulee heidän rukouksensa. 7 Hän puhui heille pilven patsaasta: he pitivät hänen todistuksensa ja säätynsä, jonka hän heille antoi. 8 Herra, sinä olet Jumalamme, sinä kuulit heidän rukouksensa: sinä, Jumala, annoit heille anteeksi, ja laitit heidän työnsä. 9 Korottakaat Herraa meidän Jumalaamme, ja kumartakaat hänen pyhällä vuorellansa; sillä Herra meidän Jumalamme on pyhä. 100 1 Kiitos-Psalmi. Riemuitkaat Herralle, kaikki maa! 2 Palvelkaat Herraa ilolla: tulkaat hänen kasvoinsa eteen riemulla! 3 Tietäkäät, että Herra on Jumala: hänpä meidän teki, ja emme itse meitämme, kansaksensa ja laitumensa lampaiksi. 4 Menkäät hänen porttiinsa kiitoksella, hänen esihuoneisiinsa veisulla: kiittäkäät häntä ja ylistäkäät hänen nimeänsä! 5 Sillä Herra on hyvä, ja hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti, ja hänen totuutensa sukukunnasta sukukuntaan. 101 1 Davidin Psalmi. Minä veisaan armosta ja oikeudesta: sinulle, Herra, minä veisaan. 2 Minä tahdon vaarin ottaa oikiasta tiestä, koskas minun tyköni tulet: minä tahdon vaeltaa sydämeni vakuudessa minun huoneessani. 3 En minä ota pahaa asiaa eteeni: minä vihaan väärintekiöitä, ja en salli heitä olla tykönäni. 4 Nurja sydän olkoon minusta pois: en minä kärsi pahaa. 5 Joka lähimmäistänsä salaa panettelee, sen minä hukutan: en minä kärsi ylpeitä ja röyhkeitä. 6 Minun silmäni katsovat uskollisia maan päällä, että he asuisivat minun tykönäni: joka vaeltaa oikialla tiellä, se pitää oleman minun palveliani. 7 Petollisia ihmisiä en minä pidä huoneessani: ei valehteliat menesty minun tykönäni. 8 Varhain minä hukutan kaikki jumalattomat maasta, hävittääkseni kaikkia pahantekiöitä Herran kaupungista. 102 1 Raadollisen rukous, kuin hän murheissansa on, ja valituksensa Herran eteen vuodattaa. (H102:2) Herra, kuule minun rukoukseni, ja anna minun huutoni tykös tulla! 2 Älä kasvojas minulta peitä hädässä: kallista korvas minun puoleeni; koska minä sinua rukoilen, niin kuule pian minun rukoukseni. 3 Sillä minun päiväni ovat kuluneet niinkuin savu, ja minun luuni ovat poltetut niinkuin kekäle. 4 Minun sydämeni on lyöty ja kuivettunut niinkuin heinä, niin että minä myös unohdan leipäni syödä. 5 Minun luuni tarttuvat lihaani huokauksestani. 6 Minä olen niinkuin ruovonpäristäjä korvessa: minä olen niinkuin hyypiä hävitetyissä kaupungeissa. 7 Minä valvon, ja olen niinkuin yksinäinen lintu katon päällä. 8 Joka päivä häpäisevät viholliseni minua, ja jotka minua syljeskelevät, vannovat minun kauttani. 9 Sillä minä syön tuhkaa niinkuin leipää, ja sekoitan juomani itkulla, 10 Sinun uhkaukses ja vihas tähden, ettäs minun nostanut olet ja paiskannut maahan. 11 Minun päiväni ovat kuluneet niinkuin varjo, ja minä kuivetun niinkuin ruoho. 12 Mutta sinä, Herra, pysyt ijankaikkisesti, ja sinun muistos sukukunnasta sukukuntaan. 13 Nouse siis ja armahda Zionia; sillä aika on häntä armahtaa, ja aika on tullut. 14 Sillä sinun palvelias halajavat sitä rakentaa, ja näkisivät mielellänsä, että hänen kivensä ja kalkkinsa valmiit olisivat, 15 Että pakanat Herran nimeä pelkäisivät, ja kaikki kuninkaat maan päällä sinun kunniaas. 16 Kuin Herra rakentaa Zionin, niin hän nähdään kunniassansa. 17 Hän kääntää itsensä hyljättyjen rukouksen puoleen, ja ei katso heidän rukoustansa ylön. 18 Se pitää kirjoitettaman tulevaisille sukukunnille, ja se kansa, joka luodaan, pitää kiittämän Herraa. 19 Sillä hän katselee pyhästä korkeudestansa: Herra näkee taivaasta maan päälle, 20 Että hän kuulee vankein huokaukset, ja kirvoittaa kuoleman lapset; 21 Että he saarnaavat Herran nimeä Zionissa, ja hänen kiitostansa Jerusalemissa, 22 Koska kansat ynnä kokoontuvat, ja valtakunnat, Herraa palvelemaan. 23 Hän nöyryyttää tiellä minun voimani: hän lyhentää minun päiväni. 24 Minä sanoin: minun Jumalani, älä minua ota pois keski-ijässäni: sinun ajastaikas pysyvät suvusta sukuun. 25 Sinä olet muinen maan perustanut, ja taivaat ovat sinun käsialas. 26 Ne katoovat, mutta sinä pysyt: ne kaikki vanhenevat niinkuin vaate: ne muuttuvat niinkuin vaate, koska sinä heitä muuttelet. 27 Mutta sinä pysyt niinkuin sinä olet, ja sinun vuotes ei lopu. 28 Sinun palveliais lapset pysyvät ja heidän sikiänsä sinun edessäs menestyvät. 103 1 Davidin Psalmi. Kiitä Herraa, sieluni, ja kaikki mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä! 2 Kiitä Herraa, sieluni, ja älä unohda, mitä hyvää hän minulle tehnyt on, 3 Joka sinulle kaikki syntis antaa anteeksi, ja parantaa kaikki rikokses; 4 Joka henkes päästää turmeluksesta, joka sinun kruunaa armolla ja laupiudella; 5 Joka suus täyttää hyvyydellä, että sinun nuoruutes uudistetaan niinkuin kotkan. 6 Herra saattaa vanhurskauden ja tuomion kaikille, jotka vääryyttä kärsivät. 7 Hän on tiensä Mosekselle tiettäväksi tehnyt, Israelin lapsille tekonsa. 8 Laupias ja armollinen on Herra, kärsiväinen ja aivan hyvä. 9 Ei hän aina riitele, eikä vihastu ijankaikkisesti. 10 Ei hän synteimme perästä tee meille, eikä kosta meille pahain tekoimme jälkeen. 11 Sillä niin korkia kuin taivas on maasta, antaa hän armonsa lisääntyä niille, jotka häntä pelkäävät. 12 Niin kaukana kuin itä on lännestä, siirsi hän meistä pahat tekomme. 13 Niinkuin isä armahtaa lapsia, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä; 14 Sillä hän tietää, minkäkaltainen teko me olemme: hän muistaa meidät tomuksi. 15 Ihminen on eläissänsä niinkuin ruoho: hän kukoistaa niinkuin kukkanen kedolla: 16 Kuin tuuli käy sen päällitse, niin ei hän enään kestä, eikä hänen siansa tunne häntä ensinkään. 17 Mutta Herran armo pysyy ijankaikkisesta ijankaikkiseen, hänen pelkääväistensä päälle, ja hänen vanhurskautensa lasten lapsiin, 18 Niille, jotka hänen liittonsa pitävät, ja muistavat hänen käskyjänsä, tehdäksensä niitä. 19 Herra on valmistanut istuimensa taivaassa, ja hänen valtakuntansa hallitsee kaikkia. 20 Kiittäkäät Herraa, te hänen enkelinsä, te väkevät sankarit, jotka hänen käskynsä toimitatte, että hänen sanansa ääni kuultaisiin. 21 Kiittäkäät Herraa, kaikki hänen sotaväkensä, te hänen palveliansa, jotka teette hänen tahtonsa. 22 Kiittäkäät Herraa, kaikki hänen työnsä, kaikissa hänen valtansa paikoissa: kiitä, sieluni, Herraa. 104 1 Kiitä Herraa, sieluni! Herra, minun Jumalani, sinä olet sangen suuresti kunnioitettu, suurella kunnialla ja kaunistuksella olet sinä puetettu. 2 Sinä puetat itses valkeudella niinkuin vaatteella: sinä levität taivaat niinkuin peitteen. 3 Sinä peität sen päällyksen vedellä: sinä menet pilvissä niinkuin ratasten päällä, ja käyt tuulen siipein päällä. 4 Sinä teet enkelis hengeksi ja palvelias liekitseväiseksi tuleksi. 5 Sinä joka maan perustit perustuksensa päälle, ettei sen pidä liikkuman ijankaikkisesti. 6 Syvyydellä sinä sen peität niinkuin vaatteella, ja vedet seisovat vuorilla. 7 Mutta sinun nuhtelemisestas he pakenevat: sinun jylinästäs he menevät pois. 8 Vuoret astuvat ylös, ja laaksot astuvat alas siallensa, johon heidät perustanut olet. 9 Määrän sinä panit, jota ei he käy ylitse, eikä palaja maata peittämään. 10 Sinä annat lähteet laaksoissa kuohua, niin että ne vuorten välitse vuotavat; 11 Että kaikki eläimet metsässä joisivat, ja että pedot janonsa sammuttaisivat. 12 Heidän tykönänsä istuvat taivaan linnut, ja visertävät oksilla. 13 Sinä liotat vuoret ylhäältä: sinä täytät maan hedelmällä, jonka sinä saatat. 14 Sinä kasvatat ruohon karjalle, ja jyvät ihmisten tarpeeksi, tuottaakses leipää maasta. 15 Ja että viina ihmisen sydämen ilahuttaa, ja hänen kasvonsa kaunistuu öljystä: ja leipä vahvistaa ihmisen sydämen. 16 Että Herran puut nesteestä täynnä olisivat: Libanonin sedripuut, jotka hän on istuttanut; 17 Siellä linnut pesiä tekevät, ja haikarat hongissa asuvat. 18 Korkiat vuoret ovat metsävuohten turva, ja kivirauniot kaninein. 19 Sinä teet kuun aikoja jakamaan, ja aurinko tietää laskemisensa. 20 Sinä teet pimeyden ja yö tulee: silloin kaikki metsän eläimet tulevat ulos. 21 Nuoret jalopeurat saaliin perään kiljuvat, ja elatustansa Jumalalta etsivät. 22 Mutta kuin aurinko koittaa, niin he kokoontuvat, ja luolissansa makaavat. 23 Niin menee myös ihminen työhönsä, ja askareillensa ehtoosen asti. 24 Herra, kuinka suuret ja monet ovat sinun käsialas? Sinä olet kaikki taitavasti säätänyt, ja maa on täynnä sinun tavaraas. 25 Tämä meri, joka niin suuri ja lavia on, siinä epälukuiset liikuvat, sekä pienet että suuret eläimet; 26 Siellä haahdet kuljeskelevat: siinä valaskalat ovat, jotkas tehnyt olet, leikitsemään hänessä. 27 Kaikki odottavat sinua, ettäs heille antaisit ruan ajallansa. 28 Koskas heille annat, niin he kokoovat: koskas kätes avaat, niin he hyvyydellä ravitaan. 29 Jos sinä kasvos peität, niin he hämmästyvät: koska sinä otat heidän henkensä pois, niin he hukkuvat, ja tomuksi tulevat jälleen. 30 Sinä lähetät ulos henkes, niin he luoduksi tulevat, ja sinä uudistat maan muodon. 31 Herran kunnia pysyy ijankaikkisesti: Herra iloitsee töissänsä. 32 Hän katsahtaa maan päälle, niin se vapisee: hän rupee vuoriin, niin ne suitsevat. 33 Minä veisaan Herralle minun elinaikanani, ja kiitän minun Jumalaani niinkauvan kuin minä olen. 34 Minun puheeni kelpaa hänelle, ja minä iloitsen Herrassa. 35 Syntiset maalta lopetetaan, ja jumalattomat ei pidä silleen oleman: kiitä Herraa, sieluni, Halleluja! 105 1 Kiittäkäät Herraa, ja saarnatkaat hänen nimeänsä, julistakaat hänen töitänsä kansain seassa! 2 Veisatkaat hänelle, soittakaat hänelle, puhukaat kaikista hänen ihmeistänsä. 3 Ylistäkäät hänen pyhää nimeänsä: niiden sydän iloitkaan, jotka etsivät Herraa! 4 Kysykäät Herraa ja hänen voimaansa, etsikäät alati hänen kasvojansa! 5 Muistakaat hänen ihmeellisiä töitänsä, jotka hän tehnyt on, hänen ihmeitänsä ja hänen sanojansa. 6 Te Abrahamin hänen palveliansa siemen, te Jakobin hänen valittunsa lapset. 7 Hänpä on Herra meidän Jumalamme: hän tuomitsee kaikessa maailmassa. 8 Hän muistaa liittonsa ijankaikkisesti, sanansa, jonka hän on käskenyt tuhannelle sukukunnalle, 9 Jonka hän teki Abrahamin kanssa, ja valansa Isaakin kanssa. 10 Ja pani sen Jakobille säädyksi ja Israelille ijankaikkiseksi liitoksi, 11 Ja sanoi: sinulle minä annan Kanaanin maan, teidän perimisenne arvan. 12 Koska heitä vähä ja harvat olivat, ja he olivat muukalaiset siinä, 13 Ja vaelsivat kansasta kansaan ja valtakunnasta toiseen kansaan: 14 Ei hän sallinut yhdenkään ihmisen heitä vahingoittaa, vaan rankaisi kuninkaat heidän tähtensä. 15 Älkäät ruvetko minun voideltuihini, ja älkäät tehkö pahaa minun prophetailleni. 16 Ja hän kutsui nälän maan päälle, ja vei kaiken leivän varan pois. 17 Hän lähetti miehen heidän eteensä: Joseph myytiin orjaksi. 18 He ahdistivat hänen jalkansa jalkapuuhun: hänen ruumiinsa täytyi raudoissa maata, 19 Siihenasti että hänen sanansa tuli, ja Herran puhe koetteli hänen. 20 Niin lähetti kuningas ja päästi hänen: kansain päämies laski hänen vallallensa, 21 Ja asetti hänen huoneensa herraksi, ja kaiken tavaransa haltiaksi, 22 Opettamaan päämiehiänsä oman tahtonsa jälkeen, ja vanhimmille viisautta. 23 Ja Israel meni Egyptiin, ja Jakob tuli muukalaiseksi Hamin maalle. 24 Ja hän antoi kansansa sangen suuresti kasvaa, ja teki heitä väkevämmäksi kuin heidän vihollisensa. 25 Hän käänsi heidän sydämensä vihaamaan hänen kansaansa, ja hänen palvelioitansa viekkaudella painamaan alas. 26 Hän lähetti palveliansa Moseksen, ja Aaronin, jonka hän valitsi. 27 Ne tekivät hänen merkkinsä heidän seassansa, ja hänen ihmeensä Hamin maalla. 28 Hän antoi pimeyden tulla, ja sen pimeytti; ja ei olleet he hänen sanoillensa kuulemattomat. 29 Hän muutti heidän vetensä vereksi ja kuoletti heidän kalansa. 30 Heidän maansa kuohutti sammakoita, heidän kuningastensa kammioissa. 31 Hän sanoi, niin turilaat ja täit tulivat heidän maansa ääriin. 32 Hän antoi rakeet heille sateeksi, tulen liekit heidän maallensa, 33 Ja löi heidän viinapuunsa ja fikunapuunsa, ja särki puut heidän maansa äärissä. 34 Hän sanoi, niin tulivat epälukuiset paarmat ja vapsaiset, 35 Ja ne söivät kaiken ruohon heidän maaltansa, ja ne söivät heidän maansa hedelmän. 36 Ja hän löi kaikki esikoiset heidän maallansa, ensimäiset kaikesta heidän voimastansa, 37 Ja vei heitä hopialla ja kullalla ulos: ja ei ollut heidän sukukunnissansa yksikään sairas. 38 Egypti iloitsi heidän lähtemisestänsä; sillä heidän pelkonsa oli tullut heidän päällensä. 39 Hän levitti pilven verhoksi ja tulen yötä valistamaan. 40 He anoivat, niin antoi hän metsäkanat tulla, ja ravitsi heitä taivaan leivällä. 41 Hän avasi kallion, niin vesi vuoti, ja virrat juoksivat kuivaa myöten. 42 Sillä hän muisti pyhän sanansa, jonka hän palveliallensa Abrahamille puhunut oli, 43 Ja vei kansansa ilolla ulos, ja valittunsa riemulla, 44 Ja antoi heille pakanain maan, niin että he kansain hyvyydet omistivat heillensä. 45 Että he pitäisivät hänen säätynsä, ja hänen lakinsa kätkisivät, Halleluja! 106 1 Halleluja. Kiittäkäät Herraa! sillä hän on hyvä, ja hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti. 2 Kuka taitaa puhua ulos Herran suurta voimaa, ja ylistää kaikkia hänen kiitettäviä tekojansa? 3 Autuaat ovat, jotka käskyn pitävät ja aina vanhurskauden tekevät. 4 Herra, muista minua armos perästä, jonkas kansalles luvannut olet: opi minua sinun autuudellas, 5 Että minä näkisin valittujes menestyksen, ja iloitsisin kansas ilossa, ja kerskaisin perimises kanssa. 6 Me teimme syntiä meidän isäimme kanssa: me teimme väärin, ja olemme olleet jumalattomat. 7 Ei meidän isämme tahtoneet ymmärtää Egyptissä sinun ihmeitäs, eikä muistaneet sinun suurta laupiuttas, ja olivat meren tykönä tottelemattomat, Punaisen meren tykönä. 8 Kuitenkin autti hän heitä nimensä tähden, niin että hän voimansa osoitti. 9 Ja hän uhkasi Punaista merta, niin se kuivui; ja vei heitä syvyyden lävitse, niinkuin korvessa, 10 Ja vapahti heitä niiden käsistä, joka heitä vihasivat, ja lunasti heitä vihollistensa käsistä. 11 Ja vedet peittivät heidän vainollisensa, niin ettei yksikään eläväksi jäänyt. 12 Silloin he uskoivat hänen sanansa, ja veisasivat hänen kiitoksensa. 13 Mutta he unohtivat pian hänen työnsä, ja ei ottaneet hänen neuvoansa. 14 He kiehuivat himosta korvessa, ja kiusasivat Jumalaa erämaassa. 15 Mutta hän antoi heille heidän anomisensa, ja lähetti heille laihuuden heidän himonsa tähden. 16 Ja he asettuivat Mosesta vastaan leirissä, Aaronia Herran pyhää vastaan. 17 Maa aukeni ja nieli Datanin, ja peitti Abiramin joukon, 18 Ja tuli syttyi heidän joukossansa, ja liekki poltti jumalattomat. 19 He tekivät vasikan Horebissa, ja kumarsivat valettua kuvaa. 20 Ja he muuttelivat kunniansa härjän muotoon, joka heiniä syö. 21 He unohtivat Jumalan, vapahtajansa, joka oli niin suuria töitä tehnyt Egyptissä, 22 Ihmeitä Hamin maalla, ja peljättäviä töitä Punaisen meren tykönä. 23 Ja hän sanoi heitä hukuttavansa, ellei Moses hänen valittunsa olisi seisonut siinä välissä, ja palauttanut hänen vihaansa, ettei hän ratki heitä kadottanut. 24 Ja he katsoivat sen ihanan maan ylön, eikä uskoneet hänen sanaansa, 25 Ja napisivat majoissansa, eikä olleet kuuliaiset Herran äänelle. 26 Ja hän nosti kätensä heitä vastaan, maahan lyödäksensä heitä korvessa, 27 Ja heittääksensä heidän siemenensä pakanain sekaan, ja hajoittaaksensa heitä maakuntiin. 28 Ja he ryhtyivät BaalPeoriin, ja söivät kuolleiden (epäjumalain) uhreista, 29 Ja vihoittivat hänen töillänsä; niin tuli myös rangaistus heidän sekaansa. 30 Niin Pinehas astui edes, ja lepytti asian, ja rangaistus lakkasi. 31 Ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi, suvusta sukuun ijankaikkisesti. 32 Ja vihoittivat hänen riitaveden tykönä ja tapahtui Mosekselle pahoin heidän tähtensä; 33 Sillä he saattivat hänen sydämensä murheelliseksi, niin että hän sanoissansa eksyi. 34 Ei he hukuttaneet pakanoita, niinkuin Herra heille käskenyt oli, 35 Vaan sekaantuivat pakanain sekaan, ja oppivat heidän töitänsä, 36 Ja palvelivat heidän epäjumaliansa; ja ne tulivat heille paulaksi. 37 Ja he uhrasivat poikansa ja tyttärensä perkeleille, 38 Ja vuodattivat viattoman veren, poikainsa ja tyttäriensä veren, jotka he uhrasivat Kanaanealaisten epäjumalille, niin että maa veren vioilla turmeltiin, 39 Ja saastuttivat itsensä omissa töissänsä, ja tekivät huorin teoissansa. 40 Niin julmistui Herran viha kansansa päälle, ja hän kauhistui perimistänsä, 41 Ja hylkäsi ne pakanain käsiin, että ne vallitsivat heitä, jotka heitä vihasivat. 42 Ja heidän vihollisensa ahdistivat heitä, ja he painettiin heidän kätensä alle. 43 Hän monesti heitä pelasti; mutta he vihoittivat hänen neuvoillansa, ja he painettiin alas pahain tekoinsa tähden. 44 Ja hän näki heidän tuskansa, kuin hän heidän valituksensa kuuli, 45 Ja muisti liittonsa, jonka hän heidän kanssansa tehnyt oli, ja katui sitä suuresta laupiudestansa, 46 Ja antoi heidän löytää armon kaikkein edessä, jotka heitä vanginneet olivat. 47 Auta meitä, Herra meidän Jumalamme, ja kokoa meitä pakanoista, että kiittäisimme sinun pyhää nimeäs, ja kehuisimme sinun kiitostas. 48 Kiitetty olkoon Herra Israelin Jumala, ijankaikkisuudesta niin ijankaikkisuuteen: ja sanokaan kaikki kansa: Amen, Halleluja! 107 1 Kiittäkäät Herraa; sillä hän on hyvä, ja hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti. 2 Sanokaan Herran lunastetut, jotka hän on tuskasta vapahtanut, 3 Ja jotka hän on maakunnista koonnut, idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä, 4 Jotka eksyksissä vaelsivat korvessa umpitietä, ja ei he löytäneet kaupunkia asuaksensa, 5 Isoovaiset ja janoovaiset; ja heidän sielunsa vaipui heissä. 6 Ja he huusivat Herraa tuskissansa, ja hän pelasti heitä heidän hädistänsä, 7 Ja vei heitä oikiaa tietä, että he menivät asuinkaupunkiin. 8 Kiittäkään he siis Herraa hänen laupiutensa edestä, ja hänen ihmeittensä tähden, jotka hän ihmisten lasten kohtaan tekee: 9 Että hän ravitsee himoitsevaisen sielun ja täyttää isoovaisen sielun hyvyydellä. 10 Jotka istuvat pimeässä ja kuoleman varjossa, vangitut ahdistuksessa ja raudoissa: 11 Että he olivat Jumalan käskyä vastaan kovakorvaiset, ja olivat katsoneet ylön ylimmäisen lain; 12 Sentähden täytyi heidän sydämensä onnettomuudella vaivattaa, niin että he lankesivat, ja ei kenkään heitä auttanut. 13 Ja he huusivat Herraa tuskissansa, ja hän autti heitä heidän hädistänsä, 14 Ja vei heitä pimeydestä ulos ja kuoleman varjosta, ja särki heidän siteensä. 15 Kiittäkään he siis Herraa hänen laupiutensa edestä, ja hänen ihmeittensä tähden, jotka hän ihmisten lasten kohtaan tekee: 16 Että hän särkee vaskiportit, ja rikkoo rautaiset salvat. 17 Hullut, jotka rangaistiin ylitsekäymisensä tähden, ja synteinsä tähden, 18 Heidän sielunsa kauhistui kaikkea ruokaa, ja saivat kuolintautinsa. 19 Ja he huusivat Herraa tuskissansa, ja hän autti heitä heidän hädistänsä. 20 Hän lähetti sanansa ja paransi heitä, ja pelasti heitä, ettei he kuolleet. 21 Kiittäkään he siis Herraa hänen laupiutensa edestä, ja hänen ihmeittensä tähden, jotka hän ihmisten lasten kohtaan tekee, 22 Ja uhratkaan kiitosuhria, ja luetelkaan hänen tekojansa ilolla. 23 Jotka haaksilla meressä vaeltavat, ja asiansa toimittavat suurilla vesillä, 24 He näkivät Herran työt, ja hänen ihmeensä syvyydessä. 25 Kuin hän sanoi, ja paisutti suuren ilman, joka aallot nosti ylös, 26 Niin he menivät ylös taivasta kohden ja menivät syvyyteen alas, että heidän sielunsa ahdistuksesta epäili, 27 Että he horjuivat ja hoipertelivat niinkuin juopuneet, ja ei silleen neuvoa tietäneet; 28 Ja he huusivat Herraa tuskissansa, ja hän autti heitä heidän hädistänsä. 29 Ja hän hillitsi kovan ilman, että aallot asettuivat. 30 Ja he tulivat iloisiksi, että tyveni, ja hän vei heitä satamaan heidän mielensä jälkeen. 31 Kiittäkään he siis Herraa hänen laupiutensa edestä, ja hänen ihmeittensä tähden, jotka hän ihmisten lasten kohtaan tekee. 32 Ja ylistäkään häntä kansan seurakunnassa, ja kiittäkään häntä vanhimpain seassa, 33 Joka virrat teki erämaaksi, ja vesilähteet kuivaksi maaksi, 34 Ettei hedelmällinen maa mitään kantanut, heidän pahuutensa tähden, jotka siinä asuivat. 35 Erämaan teki hän vesilammiksi ja kuivan maan vesilähteeksi, 36 Ja asetti sinne isoovaiset; ja he valmistivat siihen kaupunkia, jossa he asuivat, 37 Ja kylvivät pellot ja viinapuita istuttivat, ja saivat jokavuotisen hedelmän. 38 Ja hän siunasi heitä ja he sangen suuresti enenivät, ja hän antoi paljon karjaa heille; 39 Jotka olivat painetut alas ja sorretut pahain väkivallalta ja ahdistukselta, 40 Koska ylönkatse päämiesten päälle vuodatettu oli, ja kaikki maa eksyksissä ja autiona oli. 41 Ja hän varjeli köyhää raadollisuudesta, ja enensi hänen sukunsa niinkuin lauman. 42 Näitä vanhurskaat näkevät ja iloitsevat, ja jokainen paha suu pitää tukittaman. 43 Kuka on taitava ja näitä kätkee, se ymmärtää Herran moninaisen laupiuden. 108 1 Psalmi, Davidin veisu. (H108:2) Jumala! minun sydämeni on valmis: minä veisaan ja kiitän, niin myös minun kunniani. 2 Nouse, psaltari ja kantele; minä nousen varhain. 3 Sinua, Herra, minä kiitän kansain seassa: minä veisaan sinulle kiitosta sukukunnissa. 4 Sillä sinun armos on suuri ylitse taivasten, ja sinun totuutes hamaan pilviin asti. 5 Korota sinuas, Jumala, taivasten ylitse ja kunnias kaiken maan ylitse, 6 Että sinun rakkaat ystäväs vapaaksi tulisivat; auta oikialla kädelläs, ja kuule minun rukoukseni. 7 Jumala on puhunut pyhässänsä, siitä minä iloitsen: minä jaan Sikemin, ja mittaan Sukkotin laakson. 8 Gilead on minun, Manasse on myös minun, ja Ephraim on minun pääni väkevyys: Juuda on minun päämieheni; 9 Moab on minun pesinastiani, minä venytän kenkäni Edomin päälle: Philistealaisten ylitse minä iloitsen. 10 Kuka vie minua vahvaan kaupunkiin? kuka vie minua Edomiin? 11 Etkös sinä, Jumala, joka meitä heittänyt olet pois? Ja etkös mene ulos, Jumala, meidän sotaväkemme kanssa? 12 Saata meille apua tuskissamme; sillä ihmisten apu on turha. 13 Jumalassa me tahdomme urhoollisia töitä tehdä; ja hän polkee meidän vihollisemme alas. 109 1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. Jumala, minun kiitokseni, älä vaikene. 2 Sillä he ovat jumalattoman ja pettäväisen suunsa avanneet minua vastaan: he puhuvat minun kanssani viekkaalla kielellä, 3 Ja myrkyllisillä sanoilla ovat he minun piirittäneet, ja sotivat minua vastaan ilman syytä. 4 Että minä heitä rakastan, ovat he minua vastaan; mutta minä rukoilen. 5 He osoittavat minulle pahaa hyvän edestä ja vihaa rakkauden edestä. 6 Aseta jumalattomat hänen päällensä, ja perkele seisokaan hänen oikialla kädellänsä. 7 Koska hän tuomitaan, niin lähtekään siitä ulos jumalattomana, ja hänen rukouksensa olkoon synti. 8 Olkoon hänen päivänsä harvat, ja hänen virkansa ottakoon toinen. 9 Hänen lapsensa olkoon orvot, ja hänen emäntänsä leski. 10 Käykään hänen lapsensa kulkiana, ja kerjätkään, ja etsikään elatuksensa köyhyydessänsä. 11 Kaikki mitä hänellä on, korkorahainen ottakoon, ja muukalaiset repikään hänen hyvyytensä. 12 Älköön kenkään hänelle hyvää tehkö, eikä yksikään armahtako hänen orpojansa. 13 Hänen sukunsa olkoon hävitetty: heidän nimensä olkoon toisessa polvessa pyyhitty pois. 14 Hänen isäinsä pahat teot tulkaan muistoksi Herran edessä, ja hänen äitinsä synti ei pidä pyyhittämän pois. 15 Olkoon ne alati Herran kasvoin edessä, ja hukkukoon heidän muistonsa maan päältä, 16 Ettei hänellä ensinkään laupiutta ollut, vaan vainosi raadollista ja köyhää, ja murheellista tappaaksensa. 17 Ja hän tahtoi kirousta, sen myös pitää hänelle tuleman: ei hän tahtonut siunausta, sen pitää myös hänestä kauvas erkaneman. 18 Ja hän puki kirouksen päällensä niinkuin paitansa ja se meni hänen sisällyksiinsä niinkuin vesi, ja hänen luihinsa niinkuin öljy. 19 Se olkoon hänelle niinkuin vaate, jolla hän itsensä verhottaa, ja niinkuin vyö, jolla hän aina itsensä vyöttää. 20 Aivan näin tapahtukoon heille Herralta, jotka ovat minua vastaan, ja puhuvat pahoin minun sieluani vastaan. 21 Mutta sinä, Herra, Herra, tee minun kanssani sinun nimes tähden; sillä sinun armos on hyvä, pelasta minua. 22 Sillä minä olen köyhä ja raadollinen: minun sydämeni on särjetty minussa. 23 Minä menen pois niinkuin varjo, koska se kulkee pois, ja pudistetaan ulos niinkuin kaskaat. 24 Minun polveni ovat heikoksi tulleet paastosta, ja minun lihani on laihtunut lihavuudesta. 25 Ja minun täytyy olla heidän pilkkansa: koska he minun näkevät, niin he päätänsä pudistavat. 26 Auta minua, Herra minun Jumalani: auta minua sinun armos perästä, 27 Että he tuntisivat sen sinun kädekses, ja että sinä Herra sen teet. 28 Koska he sadattavat, niin siunaa sinä: koska he karkaavat minua vastaan, niin tulkoon he häpiään, mutta sinun palvelias iloitkaan. 29 Olkoon minun vainolliseni häväistyksellä puetut, ja olkoon häpiällänsä verhotetut niinkuin hameella. 30 Minä kiitän suuresti Herraa suullani, ja ylistän häntä monen seassa. 31 Sillä hän seisoo köyhän oikialla kädellä, auttamassa häntä niistä, jotka hänen sieluansa tuomitsevat. 110 1 Davidin Psalmi. Herra sanoi minun Herralleni: istu oikialle kädelleni, siihenasti kuin minä panen sinun vihollises sinun jalkais astinlaudaksi. 2 Herra lähettää sinun väkevyytes valtikan Zionista: vallitse vihollistes seassa. 3 Sinun voittos päivänä palvelee sinun kansas sinua mielellänsä pyhissä kaunistuksissa: sinun lapses synnytetään sinulle niinkuin kaste aamuruskosta. 4 Herra on vannonut, ja ei kadu sitä: sinä olet pappi ijankaikkisesti, Melkisedekin säädyn jälkeen. 5 Herra on sinun oikialla kädelläs: hän musertaa kuninkaat vihansa päivänä. 6 Hän tuomitsee pakanain seassa, hän täyttää maakunnat ruumiilla: hän musertaa monen maakunnan pään. 7 Hän juo ojasta tiellä; sen tähden korottaa hän päänsä. 111 1 Halleluja! Minä kiitän Herraa kaikesta sydämestäni, hurskasten neuvossa ja seurakunnassa. 2 Suuret ovat Herran työt: joka niistä ottaa vaarin, hänellä on sula riemu niistä. 3 Mitä hän asettaa, se on kunniallinen ja jalo, ja hänen vanhurskautensa pysyy ijankaikkisesti. 4 Hän on säätänyt ihmeittensä muiston: armollinen ja laupias on Herra. 5 Hän antaa ruan pelkääväisillensä: hän muistaa liittonsa ijankaikkisesti. 6 Hän ilmoittaa kansallensa väkevät työnsä, antaaksensa heille pakanain perimisen. 7 Hänen kättensä työt ovat totuus ja oikeus: kaikki hänen käskynsä ovat toimelliset. 8 Ne pysyvät vahvana aina ja ijankaikkisesti: ne ovat tehdyt totuudessa ja oikeudessa. 9 Hän lähetti kansallensa lunastuksen, hän lupaa liittonsa pysymään ijankaikkisesti: pyhä ja peljättävä on hänen nimensä. 10 Herran pelko on viisauden alku: se on hyvä ymmärrys kaikille, jotka sen tekevät: hänen kiitoksensa pysyy ijankaikkisesti. 112 1 Halleluja! Autuas on, joka pelkää Herraa: joka hänen käskyjänsä sangen himoitsee. 2 Hänen siemenensä on valtias maan päällä: hurskasten suku pitää siunatuksi tuleman. 3 Rikkaus ja runsaus on hänen huoneessansa, ja hänen vanhurskautensa pysyy ijankaikkisesti. 4 Hurskaille koittaa valkeus pimeässä, armolliselta, laupiaalta ja vanhurskaalta. 5 Hyvä ihminen on laupias ja mielellänsä lainaa, ja toimittaa asiansa toimellisesti. 6 Sillä hän pysyy ijankaikkisesti: ei vanhurskas ikänä unhoteta. 7 Koska rangaistus tulee, niin ei hän pelkää: hänen sydämensä uskaltaa lujasti Herran päälle. 8 Hänen sydämensä on vahvistettu ja ei pelkää, siihenasti kuin hän näkee ilonsa vihollisistansa. 9 Hän jakaa ja antaa vaivaisille: hänen vanhurskautensa pysyy ijankaikkisesti: hänen sarvensa korotetaan kunnialla. 10 Jumalatoin näkee sen ja närkästyy: hän pureskelee hampaitansa ja nääntyy; sillä mitä jumalattomat halajavat, se tyhjäksi tulee. 113 1 Halleluja! Kiittäkäät te, Herran palveliat, kiittäkäät Herran nimeä! 2 Kiitetty olkoon Herran nimi, nyt ja ijankaikkisesti! 3 Auringon koitosta hänen laskemiseensa asti olkoon Herran nimi kiitetty! 4 Herra on korkia ylitse kaikkein pakanain, ja hänen kunniansa ylitse taivasten. 5 Kuka on niinkuin Herra meidän Jumalamme, joka niin korkialla asuu? 6 Ja kuitenkin katsoo alimmaisia taivaassa ja maassa; 7 Joka köyhän tomusta ylentää, ja vaivaisen loasta korottaa, 8 Istuttaaksensa häntä päämiesten sivuun, kansansa päämiesten sivuun; 9 Joka hedelmättömät saattaa huoneesen asumaan, että hän riemuiseksi lasten äidiksi tulee. Halleluja! 114 1 Kuin Israel Egyptistä läksi, Jakobin huone muukalaisesta kansasta, 2 Niin Juuda tuli hänen pyhäksensä: Israel hänen vallaksensa. 3 Sen meri näki ja pakeni: Jordan palasi takaperin, 4 Vuoret hyppäsivät niinkuin oinaat, ja kukkulat niinkuin nuoret lampaat. 5 Mikä sinun oli meri, ettäs pakenit? ja sinä Jordan, ettäs palasit takaperin? 6 Te vuoret, että te hyppäsitte niinkuin oinaat? te kukkulat niinkuin nuoret lampaat? 7 Herran edessä vapisi maa, Jakobin Jumalan edessä, 8 Joka kalliot muuttaa vesilammiksi, ja kiven vesilähteeksi. 115 1 Ei meille, Herra, ei meille, vaan sinun nimelles anna kunnia, sinun armos ja totuutes tähden. 2 Miksi pakanat sanovat: kussa on nyt heidän Jumalansa? 3 Mutta meidän Jumalamme on taivaissa: mitä ikänä hän tahtoo, sen hän tekee. 4 Vaan heidän epäjumalansa ovat hopia ja kulta, ihmisten käsillä tehdyt. 5 Heillä on suu, ja ei puhu: heillä ovat silmät, ja ei näe. 6 Heillä ovat korvat, ja ei kuule: heillä ovat sieraimet, ja ei haista. 7 Heillä ovat kädet, ja ei rupee: heillä ovat jalat, ja ei käy; ja ei puhu kurkustansa. 8 Jotka niitä tekevät, ovat niiden kaltaiset, ja kaikki, jotka heihin uskaltavat. 9 Mutta Israel toivokaan Herran päälle: hän on heidän apunsa ja heidän kilpensä. 10 Aaronin huone toivokaan Herran päälle: hän on heidän apunsa ja heidän kilpensä. 11 Jotka Herraa pelkäävät, toivokaan myös Herran päälle: hän on heidän apunsa ja heidän kilpensä. 12 Herra muistaa meitä ja siunaa meitä: hän siunaa Israelin huoneen, hän siunaa Aaronin huoneen. 13 Hän siunaa ne, jotka Herraa pelkäävät, sekä pienet että suuret. 14 Herra siunatkoon teitä enemmin ja enemmin, teitä ja teidän lapsianne. 15 Te olette Herran siunatut, joka taivaat ja maan on tehnyt. 16 Taivasten taivaat ovat Herran; mutta maan on hän ihmisten lapsille antanut. 17 Kuolleet ei taida Herraa kiittää, eikä ne, jotka menevät alas hiljaisuuteen. 18 Mutta me kiitämme Herraa, hamasta nyt ja ijankaikkiseen, Halleluja! 116 1 Sitä minä rakastan, että Herra kuulee minun rukoukseni äänen; 2 Että hän korvansa kallistaa minun puoleeni; sentähden minä avukseni huudan häntä elinaikanani. 3 Kuoleman paulat ovat minun piirittäneet, ja helvetin ahdistukset ovat minun löytäneet: minä tulin vaivaan ja tuskaan. 4 Mutta minä avukseni huudan Herran nimeä: o Herra, pelasta minun sieluni! 5 Herra on armollinen ja vanhurskas, ja meidän Jumalamme on laupias. 6 Herra kätkee yksinkertaiset: kuin minä olin kovin vaivattu, niin hän minua autti. 7 Palaja taas, minun sieluni, sinun lepoos; sillä Herra tekee hyvästi sinulle. 8 Sillä sinä olet sieluni temmannut pois kuolemasta, silmäni kyynelistä, jalkani kompastuksesta. 9 Minä vaellan Herran edessä eläväin maassa. 10 Minä uskon, sentähden minä puhun; mutta minä sangen vaivataan. 11 Minä sanoin hämmästyksessä: kaikki ihmiset ovat valehteliat. 12 Kuinka minä maksan Herralle kaikki hänen hyvät tekonsa, jotka hän minulle teki? 13 Minä otan sen autuaallisen kalkin, ja saarnaan Herran nimeä. 14 Minä maksan lupaukseni Herralle kaiken hänen kansansa edessä. 15 Hänen pyhäinsä kuolema on kallis Herran edessä. 16 O Herra! minä olen sinun palvelias, minä olen sinun palvelias, sinun piikas poika: sinä olet minun siteeni vallallensa päästänyt. 17 Minä uhraan sinulle kiitosuhria, ja Herran nimeä saarnaan. 18 Minä maksan Herralle lupaukseni kaiken hänen kansansa edessä, 19 Herran huoneen esikartanoissa, keskellä sinua, Jerusalem. Halleluja! 117 1 Kiittäkäät Herraa, kaikki pakanat: ylistäkäät häntä kaikki kansat! 2 Sillä hänen armonsa on voimallinen meidän päällemme, ja Herran totuus ijankaikkisesti. Halleluja! 118 1 Kiittäkäät Herraa; sillä hän on hyvä, ja hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti. 2 Sanokaan nyt Israel: hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti. 3 Sanokaan nyt Aaronin huone: hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti. 4 Sanokaan nyt kaikki, jotka Herraa pelkäävät: hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti. 5 Tuskissani minä Herraa avukseni huusin, ja Herra kuuli minua, ja pelasti minun. 6 Herra on minun kanssani; sentähden en minä pelkää, mitä ihmiset minulle tekisivät. 7 Herra on minun kanssani auttamassa minua, ja minä tahdon nähdä iloni minun vihollisistani. 8 Parempi on uskaltaa Herran päälle, kuin luottaa ihmisiin. 9 Parempi on uskaltaa Herran päälle, kuin luottaa päämiehiin. 10 Kaikki pakanat piirittävät minua; mutta Herran nimeen minä heitä lyön maahan. 11 He piirittävät minua joka kulmalta; mutta Herran nimeen minä heitä lyön maahan. 12 He piirittävät minua niinkuin kimalaiset, ja he sammuvat niinkuin tuli orjantappuroissa; mutta Herran nimeen minä heitä lyön maahan. 13 Minua kovin sysätään lankeemaan; mutta Herra auttaa minua. 14 Herra on minun väkevyyteni, ja minun virteni, ja on minun autuuteni. 15 Ilon ja autuuden ääni on vanhurskasten majoissa: Herran oikia käsi saa voiton. 16 Herran oikia käsi on koroitettu: Herran oikia käsi saa voiton. 17 En minä kuole, vaan elän, ja Herran tekoja luettelen. 18 Kyllä Herra minua kurittaa, vaan ei hän minua kuolemalle anna. 19 Avatkaat minulle vanhurskauden portit, minun käydäkseni sisälle, kiittämään Herraa. 20 Tämä on Herran portti: vanhurskaat siitä käyvät sisälle. 21 Minä kiitän sinua, ettäs minun rukoukseni kuulit, ja autit minua. 22 Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi. 23 Herralta se on tapahtunut, ja on ihme meidän silmäimme edessä. 24 Tämä on se päivä, jonka Herra teki: iloitkaamme ja riemuitkaamme hänessä. 25 O Herra, auta, o Herra, anna menestyä! 26 Siunattu olkoon se,joka tulee Herran nimeen! me siunaamme teitä Herran huoneesta. 27 Herra on Jumala, joka meitä valistaa: kaunistakaat juhlalehdillä hamaan alttarin sarviin asti. 28 Sinä olet minun Jumalani, ja minä kiitän sinua; minun Jumalani! sinua minä ylistän. 29 Kiittäkäät Herraa; sillä hän on hyvä, ja hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti. 119 1 Autuaat ovat ne, jotka viattomasti elävät, ja jotka Herran laissa vaeltavat. 2 Autuaat ovat ne, jotka hänen todistuksiansa pitävät, ja kaikesta sydämestä häntä etsivät. 3 Sillä, jotka hänen teissänsä vaeltavat, ei he tee mitään pahaa. 4 Sinä olet käskenyt sangen visusti pitää sinun käskys. 5 O jospa minun tieni ojennettaisiin pitämään sinun säätyjäs! 6 Koska minä katson kaikkia sinun käskyjäs, niin en minä tule häpiään. 7 Minä kiitän sinua oikiasta sydämestä, ettäs opetat minulle vanhurskautes oikeudet. 8 Sinun säätys minä pidän, älä minua ikänä hylkää. 9 Kuinka nuorukainen tiensä puhdistais? kuin hän itsensä käyttää sinun sanas jälkeen. 10 Minä etsin sinua kaikesta sydämestäni: älä salli minun eksyä sinun käskyistäs. 11 Minä pidän sydämessäni sinun sanas, etten minä rikkoisi sinua vastaan. 12 Kiitetty ole, sinä Herra: opeta minulle sinun säätyjäs! 13 Minä luettelen huulillani kaikki sinun suus oikeudet. 14 Minä iloitsen sinun todistustes tiellä, niinkuin kaikkinaisesta rikkaudesta. 15 Minä tutkistelen sinun käskyjäs, ja katselen sinun teitäs. 16 Minä halajan sinun oikeuttas, ja en unohda sinun sanojas. 17 Tee hyvästi palvelialles, että minä eläisin ja sinun sanas pitäisin. 18 Avaa minun silmäni näkemään ihmeitä sinun laistas. 19 Minä olen vieras maan päällä: älä peitä minulta käskyjäs. 20 Minun sieluni on muserrettu rikki ikävöitsemisestä, alati sinun oikeutes jälkeen. 21 Sinä rankaiset ylpiät kirotut, jotka sinun käskyistäs poikkeevat. 22 Käännä minusta pois pilkka ja ylönkatse; sillä minä pidän sinun todistukses. 23 Istuvat myös päämiehet ja puhuvat minua vastaan; mutta sinun palvelias tutkistelee sinun säätyjäs. 24 Sinun todistukses ovat minun iloni, ne ovat minun neuvonantajani. 25 Minun sieluni tomussa makaa: virvoita minua sanas jälkeen. 26 Minä luen minun teitäni, ja sinä kuulet minua: opeta minulle sinun säätys. 27 Anna minun ymmärtää sinun käskyis tie, niin minä puhun sinun ihmeistäs. 28 Niin minä suren, että sydän sulaa minussa: vahvista minua sinun sanas jälkeen. 29 Käännä minusta pois väärä tie, ja suo minulle sinun lakis. 30 Totuuden tien minä olen valinnut, oikeutes olen minä asettanut eteeni. 31 Minä riipun sinun todistuksissas: Herra, älä salli minun häpiään tulla. 32 Koskas minun sydämeni vahvistat, niin minä juoksen sinun käskyis tietä myöten. 33 Opeta minulle, Herra, sinun säätyis tie, että minä sen loppuun asti kätkisin. 34 Anna minulle ymmärrys, kätkeäkseni sinun lakias, ja pitääkseni sitä koko sydämestäni. 35 Anna minun käydä sinun käskyis tietä; sillä niihin minä halajan. 36 Kallista minun sydämeni sinun todistuksiis, ja ei ahneuden puoleen. 37 Käännä minun silmäni pois katselemasta turhuutta; vaan virvoita minua sinun tiehes. 38 Anna palvelias lujasti sinun käskys pitää, että minä sinua pelkäisin. 39 Käännä minusta pois se pilkka, jota minä pelkään; sillä sinun oikeutes ovat suloiset. 40 Katso, minä pyydän sinun käskyjäs: virvoita minua vanhurskaudellas. 41 Herra, anna armos minulle tapahtua, autuutes sinun sanas jälkeen, 42 Että minä voisin vastata minun pilkkaajiani; sillä minä luotan sinun sanaas. 43 Älä ota totuuden sanaa peräti pois minun suustani; sillä minä toivon sinun oikeuttas. 44 Minä pidän alati sinun lakis, aina ja ijankaikkisesti, 45 Ja vaellan ilossa, sillä minä etsin sinun käskyjäs, 46 Ja puhun sinun todistuksistas kuningasten edessä, ja en häpee, 47 Ja iloitsen sinun käskyistäs, joita minä rakastan, 48 Ja nostan käsiäni sinun käskyihis, joita minä rakastan, ja puhun sinun säädyistäs. 49 Muista sanaas sinun palvelialles, jota sinä annoit minun toivoa. 50 Tämä on minun turvani minun vaivassani, että sinun sanas virvoittaa minun. 51 Ylpiät irvistelevät minua sangen; en minä sentähden sinun laistas poikkee. 52 Herra, kuin minä ajattelen, kuinka sinä maailman alusta toiminut olet, niin minä lohdutetaan. 53 Minä hämmästyin jumalattomain tähden, jotka sinun lakis hylkäävät. 54 Sinun oikeutes ovat minun veisuni vaellukseni huoneessa. 55 Herra, minä ajattelen yöllä sinun nimeäs, ja pidän sinun lakis. 56 Se olis minun tavarani, että minä sinun käskys pitäisin. 57 Minä olen sanonut: Herra, se on minun perimiseni, että minä pidän sinun sanas. 58 Minä rukoilen sinun kasvois edessä täydestä sydämestä: ole minulle armollinen sinun sanas jälkeen. 59 Minä tutkin teitäni, ja käännän jalkani sinun todistustes puoleen. 60 Minä riennän, ja en viivy, sinun käskyjäs pitämään. 61 Jumalattomain joukko raatelee minua; mutta en minä unohda sinun lakias. 62 Puoliyöstä minä nousen sinua kiittämään, sinun vanhurskautes oikeuden tähden. 63 Minä olen heidän kumppaninsa, jotka sinua pelkäävät ja sinun käskyjäs pitävät, 64 Herra! maa on täynnä sinun hyvyyttäs: opeta minulle sinun säätyjäs. 65 Hyvästi teit sinun palveliaas kohtaan, Herra, sinun sanas jälkeen. 66 Opeta minulle hyviä tapoja ja taitoa; sillä minä uskon sinun käskys. 67 Ennenkuin minä nöyryytettiin, eksyin minä; mutta nyt minä pidän sinun sanas. 68 Sinä olet hyvä ja teet hyvin: opeta minulle sinun säätyjäs. 69 Ylpiät ajattelevat valheen minun päälleni; mutta minä pidän täydestä sydämestä sinun käskys. 70 Heidän sydämensä on lihava niinkuin rasva; mutta minä iloitsen sinun laistas. 71 Se on minulle hyvä, ettäs minun nöyryytit, että minä sinun säätyjäs oppisin. 72 Sinun suus laki on minulle otollisempi kuin monta tuhatta kappaletta kultaa ja hopiaa. 73 Sinun kätes ovat minun tehneet ja valmistaneet: anna minulle ymmärrystä oppiakseni sinun käskyjäs. 74 Jotka sinua pelkäävät, ne minun näkevät ja iloitsevat; sillä minä toivon sinun sanaas. 75 Herra! minä tiedän sinun tuomios vanhurskaaksi, ja sinä olet minua totuudessa nöyryyttänyt. 76 Olkoon siis sinun armos minun lohdutukseni, niinkuin sinä palvelialles luvannut olet. 77 Anna minulle sinun laupiutes tapahtua, että minä eläisin; sillä sinun lakis on minun iloni. 78 Jospa ylpiät häpiään tulisivat, jotka minua painavat alas valheellansa; mutta minä ajattelen sinun käskyjäs. 79 Tulkaan ne minun tyköni, jotka sinua pelkäävät, ja sinun todistukses tuntevat. 80 Olkoon minun sydämeni toimellinen sinun säädyissäs, etten minä häväistäisi. 81 Minun sieluni ikävöitsee sinun autuuttas: minä toivon sinun sanas päälle. 82 Minun silmäni hiveltyvät sinun sanas jälkeen, ja sanovat: koskas minua lohdutat? 83 Sillä minä olen niinkuin nahka savussa: en minä unohda sinun säätyjäs. 84 Kuinka kauvan sinun palvelias odottaa? koskas tuomitset minun vainoojani? 85 Ylpiät minulle kuoppia kaivavat, jotka ei ole sinun lakis perään. 86 Kaikki sinun käskys ovat sula totuus: he valheella minua vaivaavat: auta minua. 87 He olisivat juuri lähes minun maan päällä hukuttaneet; mutta en minä sinun käskyjäs hyljännyt. 88 Virvoita minua sinun armoillas, että minä pitäisin sinun suus todistuksen. 89 Herra! sinun sanas pysyy ijankaikkisesti taivaissa. 90 Sinun totuutes pysyy suvusta sukuun: sinä perustit maan, ja se pysyy. 91 Ne pysyvät tähän päivään asti sinun asetukses jälkeen; sillä kaikki sinua palvelevat. 92 Ellei sinun lakis olisi ollut minun lohdutukseni, niin minä olisin raadollisuudessani hukkunut. 93 En minä ikänä unohda sinun käskyjäs; sillä niillä sinä minua lohdutat. 94 Sinun minä olen: auta minua! sillä minä etsin sinun käskyjäs. 95 Jumalattomat minua vartioitsevat hukuttaaksensa; mutta sinun todistuksistas minä otan vaarin. 96 Kaikista kappaleista minä olen lopun nähnyt; mutta sinun käskys ovat määrättömät. 97 Kuinka minä rakastan sinun lakias? Joka päivä minä sitä ajattelen. 98 Sinä teit minun taitavammaksi käskyilläs kuin minun viholliseni ovat; sillä se on minun ijankaikkinen tavarani. 99 Minä olen oppineempi kuin kaikki minun opettajani; sillä sinun todistukses ovat minun ajatukseni. 100 Enemmän minä ymmärrän kuin vanhemmat; sillä minä pidän sinun käskys. 101 Minä estän jalkani kaikista pahoista teistä, että minä sinun sanas pitäisin. 102 En minä poikkee sinun oikeudestas; sillä sinä opetat minua. 103 Sinun sanas ovat minun suulleni makiammat kuin hunaja. 104 Sinun käskys tekevät minun ymmärtäväiseksi; sentähden minä vihaan kaikkia vääriä teitä. 105 Sinun sanas on minun jalkaini kynttilä, ja valkeus teilläni. 106 Minä vannon, ja sen vahvana pidän, että minä sinun vanhurskautes oikeudet pitää tahdon. 107 Minä olen sangen kovin vaivattu: Herra, virvoita minua sinun sanas perästä. 108 Olkoon sinulle, Herra, otolliset minun suuni mieluiset uhrit, ja opeta minulle sinun oikeutes. 109 Minun sieluni on alati minun käsissäni, ja en unohda sinun lakias. 110 Jumalattomat virittävät minulle paulan; mutta en minä eksy sinun käskyistäs. 111 Sinun todistukses ovat minun ijankaikkiset perimiseni; sillä ne ovat minun sydämeni ilo. 112 Minä kallistan minun sydämeni tekemään sinun säätys jälkeen, aina ja ijankaikkisesti. 113 Minä vihaan viekkaita henkiä, ja rakastan sinun lakias. 114 Sinä olet minun varjelukseni ja kilpeni: minä toivon sinun sanas päälle. 115 Poiketkaat minusta, te pahanilkiset; ja minä pidän minun Jumalani käskyt. 116 Tue minua sanallas, että minä eläisin, ja älä anna minun toivoni häpiään tulla. 117 Vahvista minua, että minä autetuksi tulisin, niin minä halajan alati sinun säätyjäs. 118 Sinä tallaat alas kaikki, jotka sinun säädyistäs horjuvat; sillä heidän viettelyksensä on sula valhe. 119 Sinä heität pois kaikki jumalattomat maan päältä niinkuin loan; sentähden minä rakastan sinun todistuksias. 120 Minä pelkään sinua, niin että minun ihoni värisee, ja vapisen sinun tuomioitas. 121 Minä teen oikeuden ja vanhurskauden: älä minua hylkää niille, jotka minulle väkivaltaa tekevät. 122 Vastaa palvelias edestä, ja lohduta häntä, ettei ylpiät tekisi minulle väkivaltaa. 123 Minun silmäni hiveltyvät sinun autuutes perään, ja sinun vanhurskautes sanan jälkeen. 124 Tee palvelias kanssa sinun armos jälkeen, ja opeta minulle sinun säätyjäs. 125 Sinun palvelias minä olen: anna minulle ymmärrystä, että minä tuntisin sinun todistukses. 126 Jopa aika on, että Herra siihen jotakin tekis: he ovat sinun lakis särkeneet. 127 Sentähden minä rakastan sinun käskyjäs, enempi kuin kultaa ja parasta kultaa. 128 Sentähden minä pidän visusti kaikkia sinun käskyjäs: minä vihaan kaikkia vääriä teitä. 129 Ihmeelliset ovat sinun todistukses; sentähden minun sieluni ne pitää. 130 Kuin sinun sanas julistetaan, niin se valistaa ja antaa yksinkertaisille ymmärryksen. 131 Minä avaan suuni ja huokaan; sillä minä halajan sinun käskys. 132 Käännä sinuas minun puoleeni, ja ole minulle armollinen, niinkuin sinä olet niille tottunut tekemään, jotka sinun nimeäs rakastavat. 133 Vahvista minun käymiseni sinun sanassas, ja älä anna väkivallan minua vallita. 134 Lunasta minua ihmisten väkivallasta, niin minä pidän sinun käskys. 135 Valista sinun kasvos palvelias päälle, ja opeta minulle sinun säätys. 136 Minun silmäni vettä vuotavat, niinkuin virta, ettei sinun käskyjäs pidetä. 137 Herra! sinä olet vanhurskas ja sinun tuomios ovat oikiat. 138 Sinä olet vanhurskautes todistukset ja totuuden visusti käskenyt. 139 Minä olen lähes surmakseni kiivannut, että minun viholliseni ovat sinun sanas unohtaneet. 140 Sinun puhees on sangen koeteltu, ja sinun palvelias sen rakkaana pitää. 141 Minä olen halpa ja ylönkatsottu, mutta en minä unohda sinun käskyjäs. 142 Sinun vanhurskautes on ijankaikkinen vanhurskaus, ja sinun lakis on totuus. 143 Ahdistus ja tuska ovat minun saavuttaneet; mutta minä iloitsen sinun käskyistäs. 144 Sinun todistustes vanhurskaus pysyy ijankaikkisesti: anna minulle ymmärrys, niin minä elän. 145 Minä huudan kaikesta sydämestäni: kuule, Herra, minua, että minä sinun säätys pitäisin. 146 Sinua minä huudan, auta minua, että minä sinun todistukses pitäisin. 147 Varhain minä ennätän, ja huudan: sinun sanas päälle minä toivon. 148 Varhain minä herään, tutkistelemaan sinun sanojas. 149 Kuule minun ääneni sinun armos jälkeen: Herra, virvoita minua sinun oikeutes jälkeen. 150 Pahanilkiset vainoojat karkaavat minun päälleni, ja ovat kaukana sinun laistas. 151 Herra, sinä olet läsnä, ja sinun käskys ovat sula totuus. 152 Mutta minä sen aikaa tiesin, että sinä olet todistukses ijankaikkisesti perustanut. 153 Katso minun raadollisuuttani, ja pelasta minua; sillä enpä minä unohda sinun lakias. 154 Toimita minun asiani ja päästä minua: virvoita minua sinun sanas kautta. 155 Autuus on kaukana jumalattomista, sillä ei he tottele säätyjäs. 156 Herra, sinun laupiutes on suuri: virvoita minua sinun oikeutes jälkeen. 157 Minun vainoojaani ja vihollistani on monta; mutta en minä poikkee sinun todistuksistas. 158 Minä näen ylönkatsojat, ja siihen suutun, ettei he sinun sanaas pidä. 159 Katso, minä rakastan sinun käskyjäs: Herra, virvoita minua sinun armos jälkeen. 160 Sinun sanas on alusta totuus ollut: kaikki sinun vanhurskautes oikeudet pysyvät ijankaikkisesti. 161 Päämiehet vainoovat minua ilman syytä; mutta minun sydämeni pelkää sinun sanojas. 162 Minä iloitsen sinun puheestas, niinkuin se joka suuren saaliin löytänyt on. 163 Valhetta minä vihaan ja kauhistun; mutta sinun lakias minä rakastan. 164 Seitsemästi päivässä minä kiitän sinua sinun vanhurskautes oikeuden tähden. 165 Suuri rauha on niillä, jotka sinun lakias rakastavat, ja ei he itsiänsä loukkaa. 166 Herra! minä odotan sinun autuuttas, ja teen sinun käskys. 167 Minun sieluni pitää sinun todistukses, ja minä rakastan niitä sangen suuresti. 168 Minä pidän sinun käskys ja todistukses; sillä kaikki minun tieni ovat edessäs. 169 Herra! anna minun huutoni tulla sinun etees: anna minulle ymmärrystä sinun sanas jälkeen. 170 Anna minun rukoukseni tulla sinun etees: pelasta minua sinun sanas jälkeen. 171 Minun huuleni kiittävät, koskas minulle opetat sinun säätys. 172 Minun kieleni puhuu sinun sanastas; sillä kaikki sinun käskys ovat vanhurskaat. 173 Olkoon sinun kätes minulle avullinen; sillä minä olen valinnut sinun käskys. 174 Herra, minä ikävöitsen sinun autuuttas, ja halajan sinun lakias. 175 Anna minun sieluni elää, että hän sinua kiittäis, ja sinun oikeutes auttakoon minua! 176 Minä olen eksyvä niinkuin kadotettu lammas, etsi sinun palveliaas; sillä en minä unohda sinun käskyjäs. 120 1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. Minä huudan Herraa minun tuskissani, ja hän kuulee minun rukoukseni. 2 Herra, pelasta minun sieluni valhettelevista suista ja vääristä kielistä? 3 Mitä väärä kieli taitaa sinulle tehdä? ja mitä se taitaa toimittaa? 4 Se on niinkuin väkevän terävät nuolet, niinkuin tuli katajissa. 5 Voi minua, että minä olen muukalainen Mesekin seassa! minun täytyy asua Kedarin majain seassa. 6 Se tulee minun sielulleni ikäväksi, asua niiden tykönä, jotka rauhaa vihaavat. 7 Minä pidän rauhan, mutta kuin minä puhun, niin he sodan nostavat. 121 1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. Minä nostan silmäni mäkiin päin, joista minulle apu tulee. 2 Minun apuni tulee Herralta, joka taivaan ja maan tehnyt on. 3 Ei hän salli jalkas horjua; eikä se torku, joka sinua kätkee. 4 Katso, joka Israelia varjelee, ei se torku eli makaa. 5 Herra kätkeköön sinua: Herra on sinun varjos, sinun oikialla kädelläs, 6 Ettei aurinko sinua polttaisi päivällä, eikä kuu yöllä. 7 Herra kätkeköön sinun kaikesta pahasta: hän kätkeköön sinun sielus! 8 Herra kätkeköön sinun uloskäymises ja sisällekäymises, hamasta nyt ja ijankaikkiseen! 122 1 Davidin veisu korkeimmassa Kuorissa. Minä iloitsen niistä, jotka minulle sanovat: että me menemme Herran huoneeseen, 2 Ja että meidän jalkamme pitää seisoman sinun porteissas, Jerusalem. 3 Jerusalem on rakennettu kaupungiksi, johon on tuleminen kokoon, 4 Että sukukunnat astuisivat sinne ylös, Herran sukukunnat, Israelille todistukseksi, kiittämään Herran nimeä. 5 Sillä siellä ovat istuimet rakennetut tuomittaa, Davidin huoneen istuimet. 6 Toivottakaat Jerusalemille rauhaa: he menestyköön, jotka sinua rakastavat! 7 Rauha olkoon sinun muureis sisällä, ja onni sinun huoneissas! 8 Minun veljieni ja ystäväini tähden minä toivotan nyt sinulle rauhaa! 9 Herran meidän Jumalamme huoneen tähden etsin minä sinun parastas. 123 1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. Minä nostan silmäni sinun tykös, joka asut taivaissa. 2 Katso, niinkuin palveliain silmät katsovat isäntänsä käsiin, niinkuin piikain silmät katsovat emäntäinsä käsiin, niin meidänkin silmämme katsovat Herraa meidän Jumalaamme, siihenasti että hän meitä armahtaa. 3 Ole meille armollinen, Herra, ole meille armollinen! sillä me olemme sangen täytetyt ylönkatseesta; 4 Sangen täynnä on meidän sielumme rikasten pilkkaa ja ylpeiden ylönkatsetta. 124 1 Davidin veisu korkeimmassa Kuorissa. Ellei Herra olisi meidän kanssamme, niin sanokaan Israel: 2 Ellei Herra olisi meidän kanssamme, koska ihmiset karkaavat meitä vastaan, 3 Niin he nielisivät meidät elävältä, kuin heidän vihansa julmistuu meidän päällemme; 4 Niin vesi meitä upottais: kosket kävisivät sieluimme ylitse: 5 Niin ylpiät veden aallot kävisivät sielumme ylitse. 6 Kiitetty olkoon Herra, joka ei meitä anna raatelukseksi heidän hampaillensa! 7 Meidän sielumme pääsi niinkuin lintu lintumiehen paulasta. Paula on särjetty, ja me olemme päästetyt. 8 Meidän apumme on Herran nimessä, joka taivaan ja maan tehnyt on. 125 1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. Jotka Herran päälle uskaltavat, ei he lankee, vaan pysyvät ijankaikkisesti niinkuin Zionin vuori. 2 Jerusalemin ympäri ovat vuoret, ja Herra on kansansa ympärillä, hamasta nyt ja ijankaikkiseen. 3 Sillä jumalattomain valtikka ei pidä pysymän vanhurskasten joukon päällä, ettei vanhurskaat ojentaisi käsiänsä vääryyteen. 4 Herra, tee hyvästi hyville ja hurskaille sydämille. 5 Mutta jotka poikkeevat vääriin teihinsä, niitä Herra ajaa pois pahantekiäin kanssa; mutta rauha olkoon Israelille! 126 1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. Koska Herra päästää Zionin vangit, niin me olemme niinkuin unta näkeväiset. 2 Silloin meidän suumme naurulla täytetään, ja kielemme on täynnä riemua; silloin sanotaan pakanoissa: Herra on suuria heidän kohtaansa tehnyt. 3 Herra on suuria tehnyt meidän kohtaamme: siitä me olemme iloiset. 4 Herra! käännä meidän vankiutemme, niinkuin virrat etelässä. 5 Jotka kyyneleillä kylvävät, ne ilolla niittävät. 6 He menevät matkaan ja itkevät, ja vievät ulos kalliin siemenen, ja tulevat riemulla, ja tuovat lyhteensä. 127 1 Salomon veisu korkeimmassa Kuorissa. Jos ei Herra huonetta rakenna, niin hukkaan työtä tekevät, jotka sitä rakentavat: jos ei Herra kaupunkia varjele, niin vartiat hukkaan valvovat. 2 Se on turha, että te varhain nousette ja hiljain maata menette, ja syötte leipänne surulla; sillä hän antaa ystävillensä heidän maatessansa. 3 Katso, lapset ovat Herran lahja, ja kohdun hedelmä on anto. 4 Kuin nuolet väkevän kädessä, niin ovat nuorukaiset. 5 Autuas on se, jonka viini on niitä täynnänsä: ei ne häväistä, kuin heillä vihollistensa kanssa portissa tekemistä on. 128 1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. Autuas on jokainen, joka Herraa pelkää, ja hänen tiellänsä vaeltaa. 2 Sillä sinä elätät itses kättes töistä: autuas sinä olet, ja sinulle käy hyvästi. 3 Sinun emäntäs on niinkuin hedelmällinen viinapuu huonees sisimmäisissä loukkaissa: sinun lapses niinkuin öljypuun vesat, pöytäs ympärillä. 4 Katsos, näin se mies siunataan, joka Herraa pelkää. 5 Herra siunaa sinua Zionista, ettäs näet Jerusalemin onnen kaikkena elinaikanas, 6 Ja saat nähdä lastes lapset: rauha olkoon Israelille! 129 1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. He ovat usein minua ahdistaneet, hamasta nuoruudestani, sanokaan nyt Israel; 2 He ovat usein minua ahdistaneet, hamasta nuoruudestani; mutta ei he minua voittaneet. 3 Kyntäjät ovat minun selkäni päällä kyntäneet, ja vakonsa pitkäksi vetäneet. 4 Herra, joka vanhurskas on, on jumalattomain köydet katkonut. 5 Tulkoon häpiään ja kääntyköön takaperin kaikki, jotka Zionia vihaavat. 6 Olkoon niinkuin ruoho kattojen päällä, joka kuivettuu ennen kuin se reväistään ylös, 7 Joista niittäjä ei kättänsä täytä, eikä lyhteensitoja syliänsä; 8 Eikä yksikään ohitsekäypä sano: olkoon Herran siunaus teidän päällänne: me siunaamme teitä Herran nimeen. 130 1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. Syvyydessä minä huudan sinua, Herra. 2 Herra, kuule minun ääneni: vaarinottakaan korvas rukousteni äänestä. 3 Jos sinä, Herra, soimaat syntiä: Herra, kuka siis pysyy? 4 Sillä sinun tykönäs on anteeksi antamus, että sinua peljättäisiin. 5 Minä odotan Herraa: sieluni odottaa, ja minä toivon hänen sanansa päälle. 6 Sieluni vartioitsee Herraa huomenvartiosta toiseen huomenvartioon asti. 7 Israel toivokaan Herran päälle; sillä Herralla on armo, ja runsas lunastus hänellä. 8 Ja hän lunastaa Israelin kaikista synneistänsä. 131 1 Davidin veisu korkeimmassa Kuorissa. Herra! ei minun sydämeni ole paisunut, eikä minun silmäni ole ylpiät; enkä minä vaella suurissa asioissa, jotka minulle työläät ovat. 2 Kuin en minä sieluani asettanut ja vaikittanut, niin minun sieluni tuli vieroitetuksi, niinkuin lapsi äidistänsä vieroitetaan. 3 Israel toivokaan Herran päälle, hamasta nyt ja ijankaikkiseen. 132 1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. Muista, Herra, Davidia, ja kaikkia hänen vaivojansa, 2 Joka Herralle vannoi, ja lupasi lupauksen Jakobin väkevälle: 3 En mene huoneeni majaan, enkä vuoteeseeni pane maata; 4 En anna silmäini unta saada, enkä silmälautaini torkkua, 5 Siihenasti kuin minä löydän sian Herralle, Jakobin väkevän asumiseksi. 6 Katso, me kuulimme hänestä Ephratassa: me olemme sen löytäneet metsän kedoilla. 7 Me tahdomme hänen asuinsioihinsa mennä, ja kumartaa hänen jalkainsa astinlaudan edessä. 8 Nouse, Herra, sinun lepoos, sinä ja sinun väkevyytes arkki. 9 Anna pappis pukea heitänsä vanhurskaudella ja sinun pyhäs riemuitkaan. 10 Älä käännä pois voideltus kasvoja, sinun palvelias Davidin tähden. 11 Herra on vannonut Davidille totisen valan, ja ei hän siitä vilpistele: sinun ruumiis hedelmästä minä istutan istuimelles. 12 Jos sinun lapses minun liittoni pitävät, ja minun todistukseni, jotka minä heille opetan, niin heidän lapsensa myös pitää sinun istuimellas istuman ijankaikkisesti. 13 Sillä Herra on Zionin valinnut, ja tahtoo sitä asuinsiaksensa. 14 Tämä on minun leponi ijankaikkisesti: tässä minä tahdon asua; sillä se minulle kelpaa. 15 Minä hyvästi siunaan hänen elatuksensa, ja hänen köyhillensä kyllä annan leipää. 16 Hänen pappinsa minä puetan autuudella; ja hänen pyhänsä pitää ilolla riemuitseman. 17 Siellä minä annan puhjeta Davidin sarven: minä valmistan kynttilän voidellulleni. 18 Hänen vihollisensa minä häpiällä puetan; mutta hänen päällänsä pitää hänen kruununsa kukoistaman. 133 1 Davidin veisu korkeimmassa Kuorissa. Katsos kuinka hyvä ja kuinka suloinen se on, että veljekset sovinnossa keskenänsä asuvat. 2 Niinkuin kallis voide, joka Aaronin päästä vuotaa koko hänen partaansa, joka vuotaa hänen vaatettensa liepeesen; 3 Niinkuin Hermonin kaste, joka tulee alas Zionin vuorelle; sillä siellä lupaa Herra siunauksen ja elämän alati ja ijankaikkisesti. 134 1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. Katso, kiittäkäät Herraa, kaikki Herran palveliat, jotka yöllä seisotte Herran huoneessa! 2 Nostakaat kätenne pyhään päin, ja kiittäkäät Herraa. 3 Herra siunatkoon sinua Zionista, joka taivaan ja maan tehnyt on. 135 1 Halleluja! Ylistäkäät Herran nimeä, kiittäkäät, Herran palveliat. 2 Te kuin seisotte Herran huoneessa, meidän Jumalamme esihuoneissa. 3 Kiittäkäät Herraa, sillä Herra on hyvä, ja veisatkaat kiitosta hänen nimellensä; sillä se on suloinen. 4 Sillä Herra on itsellensä valinnut Jakobin, Israelin omaksensa. 5 Minä tiedän, että Herra on suuri, ja meidän Jumalamme kaikkein jumalain ylitse. 6 Kaikki, mitä Herra tahtoo, niin hän tekee, taivaassa ja maassa, meressä ja kaikessa syvyydessä; 7 Joka pilvet nostaa maan ääristä, joka pitkäisen leimauksesta sateen saattaa, ja tuulen tuo ulos tavaroistansa; 8 Joka esikoiset Egyptissä löi, sekä ihmisistä että karjasta, 9 Ja antoi merkkinsä ja ihmeensä tulla Egyptin keskelle, Pharaolle ja kaikille hänen palvelioillensa; 10 Joka monet pakanat löi, ja tappoi väkevät kuninkaat: 11 Sihonin Amorilaisten kuninkaan, ja Ogin Basanin kuninkaan, ja kaikki Kanaanin valtakunnat, 12 Ja antoi heidän maansa perimiseksi, Israelille kansallensa perimiseksi. 13 Herra, sinun nimes pysyy ijankaikkisesti: Herra, sinun muistos pysyy suvusta sukuun. 14 Sillä Herra tuomitsee kansansa, ja on palvelioillensa armollinen. 15 Pakanain epäjumalat ovat hopia ja kulta, ihmisten käsillä tehdyt. 16 Heillä on suu, ja ei puhu: heillä ovat silmät, ja ei näe; 17 Heillä ovat korvat, ja ei kuule: eikä ole henkeä heidän suussansa. 18 Jotka niitä tekevät, he ovat niiden kaltaiset, ja kaikki, jotka heihin uskaltavat. 19 Te Israelin huoneesta, kiittäkäät Herraa! te Aaronin huoneesta, kiittäkäät Herraa! 20 Te Levin huoneesta, kiittäkäät Herraa! te jotka Herraa pelkäätte, kiittäkäät Herraa! 21 Kiitetty olkoon Herra Zionista, joka Jerusalemissa asuu! Halleluja! 136 1 Kiittäkäät Herraa, sillä hän on hyvä; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti. 2 Kiittäkäät kaikkein jumalain Jumalaa; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti. 3 Kiittäkäät kaikkein herrain Herraa; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti, 4 Joka yksinänsä suuret ihmeet tekee; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti; 5 Joka taivaat toimellisesti on tehnyt; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti; 6 Joka maan on levittänyt veden päälle; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti; 7 Joka suuret valkeudet on tehnyt; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti; 8 Auringon päivää hallitsemaan; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti; 9 Kuun ja tähdet yötä hallitsemaan; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti; 10 Joka Egyptin esikoiset löi: sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti; 11 Ja vei Israelin ulos heidän keskeltänsä; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti; 12 Väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti. 13 Joka Punaisen meren jakoi kahtia; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti; 14 Ja antoi Israelin käydä sen keskeltä; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti; 15 Joka Pharaon sotaväkinensä Punaiseen mereen upotti; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti; 16 Joka johdatti kansansa korven lävitse; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti; 17 Joka suuret kuninkaat löi; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti; 18 Ja tappoi väkevät kuninkaat; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti; 19 Sihonin Amorilaisten kuninkaan; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti; 20 Ja Ogin Basanin kuninkaan; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti; 21 Ja antoi heidän maansa perimiseksi; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti; 22 Perimiseksi palveliallensa Israelille; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti. 23 Hän muisti meitä, kuin me olimme painetut alas; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti; 24 Ja lunasti meitä vihollisistamme; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti; 25 Joka antaa kaikelle lihalle ruan; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti. 26 Kiittäkäät taivaan Jumalaa! sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti. 137 1 Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme. 2 Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat. 3 Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä. 4 Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla? 5 Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu. 6 Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni. 7 Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti. 8 Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet. 9 Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin. 138 1 Davidin. Minä kiitän sinua kaikesta sydämestäni: jumalain edessä minä sinulle kiitosta veisaan. 2 Minä tahdon kumartaen rukoilla sinun pyhän templis puoleen, ja kiittää sinun nimeäs, sinun armos ja totuutes tähden; sillä sinä teit nimes ja sanas suureksi kaikkein ylitse. 3 Koska minä sinua avukseni huudan, niin sinä kuulet minua, ja annat sielulleni suuren väkevyyden. 4 Herra! sinua kiittävät kaikki kuninkaat maan päällä, että he kuulevat sinun suus sanoja, 5 Ja veisaavat Herran teille, että Herran kunnia on suuri. 6 Sillä Herra on korkia, ja katselee nöyriä, ja ylpiät tuntee kaukaa. 7 Jos minä vaeltaisin ahdistuksen keskellä, niin sinä virvoitat minua, ja lähetät kätes vihollisteni vihan päälle: sinun oikia kätes varjelee minua. 8 Herra tekee siihen lopun minun tähteni: Herra, sinun laupiutes on ijankaikkinen, älä käsialaas hylkää! 139 1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. Herra! sinä tutkit minua, ja tunnet minun. 2 Joko minä istun eli nousen, niin sinä sen tiedät: sinä ymmärrät taampaa ajatukseni. 3 Joko minä käyn eli makaan, niin sinä olet ympärilläni, ja näet kaikki tieni. 4 Sillä katso, ei ole sanaakaan kieleni päällä, joita et sinä Herra kaikkia tiedä. 5 Sinä olet tehnyt jälkimäiseni ja ensimäiseni, ja pidät sinun kätes minun päälläni. 6 Senkaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen ja ylen korkia, etten minä voi sitä käsittää. 7 Kuhunka minä menen sinun hengestäs? ja kuhunka minä sinun kasvois edestä pakenen? 8 Jos minä astuisin ylös taivaaseen, niin sinä siellä olet: jos minä vuoteeni helvetissä rakentaisin, katso, sinä myös siellä olet. 9 Jos minä ottaisin aamuruskon siivet, ja asuisin meren äärissä, 10 Niin sinun kätes sielläkin minua johdattais, ja sinun oikia kätes pitäis minun. 11 Jos minä sanoisin: pimeys kuitenkin peittää minun, niin on myös yö valkeus minun ympärilläni. 12 Sillä ei pimeys sinun edessäs pimitä, ja yö valistaa niinkuin päivä; pimeys on niinkuin valkeus. 13 Sinun hallussas ovat minun munaskuuni: sinä peitit minun äitini kohdussa. 14 Minä kiitän sinua sen edestä, että minä niin aivan ihmeellisesti tehty olen: ihmeelliset ovat sinun tekos, ja sen minun sieluni kyllä tietää. 15 Ei minun luuni olleet sinulta salatut, kuin minä siinä salaisesti tehty olin, kuin minä maan sisällä niin taitavasti koottu olin. 16 Sinun silmäs näkivät minun, kuin en vielä valmistettu ollut, ja kaikki päivät sinun kirjaas olivat kirjoitetut, jotka vielä oleman piti, joista ei yksikään silloin vielä tullut ollut. 17 Mutta kuinka kalliit ovat minun edessäni, Jumala, sinun ajatukses? kuinka suuri on heidän lukunsa? 18 Jos minä heitä lukisin, niin ne olisivat usiammat kuin santa: kuin minä herään, olen minä vielä tykönäs. 19 Jumala, jospa tappaisit jumalattomat, ja verikoirat minusta poikkeisivat. 20 Sillä he puhuvat sinusta häpiällisesti, ja sinun vihollises turhaan lausuvat (sinun nimes). 21 Herra, minä tosin vihaan niitä, jotka sinua vihaavat, ja minä närkästyn heistä, jotka karkaavat sinua vastaan. 22 Täydestä todesta minä heitä vihaan; sentähden ovat he minulle viholliset. 23 Tutki minua, Jumala, ja koettele sydämeni: kiusaa minua, ja ymmärrä, kuinka minä ajattelen. 24 Ja katsos, jos minä pahalla tiellä lienen, niin saata minua ijankaikkiselle tielle. 140 1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. (H140:2) Herra, pelasta minua pahoista ihmisistä: varjele minua vääristä miehistä, 2 Jotka pahaa ajattelevat sydämissänsä, ja joka päivä sotaan hankitsevat. 3 He hiovat kieltänsä niinkuin kärme: kyykärmeen myrkky on heidän huultensa alla, Sela! 4 Varjele minua, Herra, jumalattomain käsistä, varjele minua vääristä ihmisistä, jotka ajattelevat minun käymiseni kukistaa. 5 Ylpiät asettavat paulat ja nuorat minun eteeni, ja venyttävät verkot tien viereen: minun eteeni panevat he paulan, Sela! 6 Mutta minä sanoin Herralle: sinä olet minun Jumalani: Herra, kuule minun rukoukseni ääni. 7 Herra, Herra, väkevä apuni! sinä varjelet minun pääni sodan aikana. 8 Herra, älä salli jumalattomalle hänen himoansa: älä vahvista hänen pahaa tahtoansa, ettei hän ylpeytyisi, Sela! 9 Heidän sappensa, jotka minua piirittävät, ja heidän huultensa vaiva langetkoon heidän päällensä. 10 Tuliset hiilet pitää heidän päällensä putooman: hän antaa heidän langeta tuleen ja syvään kuoppaan, ettei heidän pidä nouseman ylös. 11 Kielilakkarin ei pidä menestymän maan päällä: häijy väärä ihminen karkoitetaan ja kukistetaan. 12 Sillä minä tiedän, että Herra raadollisen asian ja köyhän oikeuden toimittaa. 13 Tosin vanhurskaat kiittävät sinun nimeäs, ja vakaat asuvat sinun kasvois edessä. 141 1 Davidin Psalmi. Herra, minä avukseni huudan sinua: riennä minun puoleeni: ota korviis minun ääneni, koska minä sinua huudan. 2 Kelvatkoon minun rukoukseni sinun edessäs niinkuin savu-uhri, minun kätteni ylennys niinkuin ehtoo-uhri. 3 Herra, varjele minun suuni ja varjele minun huuleni. 4 Älä kallista minun sydäntäni mihinkään pahuuteen, pitämään jumalatointa menoa pahointekiäin kanssa, etten minä söisi niitä, mitkä heille kelpaavat. 5 Vanhurskas lyökään minua ystävällisesti, ja nuhdelkaan minua, se olkoon niinkuin öljy minun pääni päällä; sillä minä vielä rukoilen heidän pahuuttansa vastaan. 6 Heidän opettajansa sysättäköön kiveen, niin sitte kuullaan minun opetukseni suloiseksi. 7 Meidän luumme ovat hajoitetut haudan reunalle, niinkuin joku maan repis ja kaivais. 8 Sillä sinua, Herra, Herra, minun silmäni katsovat: minä uskallan sinuun, älä minun sieluani hylkää. 9 Varjele minua siitä paulasta, jonka he asettivat eteeni, ja pahointekiäin ansasta. 10 Jumalattomat lankeevat toinen toisensa kanssa omiin verkkoihinsa, siihenasti kuin minä pääsen ohitse. 142 1 Davidin oppi ja rukous, kuin hän luolassa oli. (H142:2) Minä huudan Herran tykö äänelläni, ja rukoilen Herraa äänelläni. 2 Minä vuodatan ajatukseni hänen edessänsä, ja osoitan hänelle hätäni, 3 Koska henkeni on ahdistuksessa, niin sinä tiedät käymiseni: tielle, jota minä vaellan, asettavat he paulat eteeni. 4 Katsele oikialle puolelle ja näe, siellä ei yksikään tahdo minua tuta: en minä taida paeta, ei tottele kenkään minun sieluani. 5 Herra, sinua minä huudan ja sanon: sinä olet minun toivoni ja minun osani elävien maalla. 6 Ota vaari minun rukouksestani, sillä minua vaivataan sangen: pelasta minua vainollisistani; sillä he ovat minua väkevämmät. 7 Vie minun sieluni vankeudesta ulos kiittämään sinun nimeäs: vanhurskaat kokoontuvat minun tyköni, koskas minulle hyvästi teet. 143 1 Davidin Psalmi. Herra! kuule minun rukoukseni, ota anomiseni korviis, sinun totuutes tähden, kuule minua sinun vanhurskautes tähden, 2 Ja älä käy tuomiolle palvelias kanssa; sillä ei yksikään elävä ole vakaa sinun edessäs. 3 Sillä vihollinen vainoo minun sieluani, ja lyö minun elämäni rikki maahan asti: hän panee minun pimeyteen, niinkuin kuolleet maailmassa. 4 Minun henkeni on minussa ahdistettu: sydämeni on minussa kulutettu. 5 Minä muistelen entisiä aikoja: minä ajattelen kaikkia sinun tekojas, ja tutkistelen sinun kättes töitä. 6 Minä levitän käteni sinun puolees: minun sieluni janoo sinua, niinkuin karkia maa, Sela! 7 Herra, kuule minua nopiasti, henkeni katoo: älä kasvojas minulta kätke, etten minä niiden kaltaiseksi tulisi, jotka hautaan menevät. 8 Suo minun varhain kuulla sinun armojas, sillä sinuun minä toivon: ilmoita minulle tie, jota minä käyn; sillä minä ylennän sieluni sinun tykös. 9 Pelasta minua, Herra, vihollisistani! sinun tykös minä pakenen. 10 Opeta minua tekemään sinun suosios jälkeen; sillä sinä olet minun Jumalani: sinun hyvä henkes viekään minua tasaista tietä. 11 Herra, virvoita minua nimes tähden: vie sieluni hädästä ulos sinun vanhurskautes tähden. 12 Ja teloita viholliseni sinun laupiutes tähden, ja kadota kaikki, jotka minun sieluani ahdistavat, sillä minä olen palvelias. 144 1 Davidin Psalmi. Kiitetty olkoon Herra, minun turvani, joka käteni opettaa sotimaan, ja sormeni tappelemaan, 2 Minun laupiuteni ja minun linnani, minun varjelukseni ja minun vapahtajani, minun kilpeni, johon minä uskallan, joka minun kansani minun alleni vaatii. 3 Herra, mikä on ihminen, ettäs häntä korjaat? eli ihmisen poika, ettäs hänestä otat vaarin? 4 On sittekin ihminen tyhjän verta: hänen aikansa katoo niinkuin varjo. 5 Herra, kallista sinun taivaas, ja astu alas: rupee vuoriin, että he suitsisivat. 6 Anna leimaukset iskeä, ja hajoita heitä: ammu nuolias ja kauhistuta heitä. 7 Lähetä kätes ylhäältä, ja kirvota minua, ja pelasta minua suurista vesistä ja muukalaisten lasten käsistä, 8 Joiden suu puhuu valhetta, ja heidän oikia kätensä on petollinen oikia käsi. 9 Jumala, minä veisaan sinulle uuden virren: minä soitan sinulle kymmenkielisellä psaltarilla, 10 Sinä joka kuninkaille voiton annat, ja palvelias Davidin vapahdat murhamiekasta. 11 Päästä myös minua ja pelasta minua muukalaisten kädestä, joiden suu puhuu valhetta, ja heidän oikia kätensä on petollinen oikia käsi, 12 Että meidän pojat kasvaisivat nuoruudessansa niinkuin vesat, ja meidän tyttäret, niinkuin templin kaunistetut seinät. 13 Meidän aittamme olkoon täynnä, jotka runsaat elatukset antaisivat toinen toisensa perästä, että meidän lampaamme poikisivat tuhannen, ja sata tuhatta, kylissämme; 14 Että härkämme olisivat vahvat työhön; ettei yhtään vahinkoa, eikä valitusta eli kannetta olisi kaduillamme. 15 Autuas on se kansa, jolle niin käy; vaan autuas on se kansa, jonka Jumalana Herra on. 145 1 Davidin kiitos. Minä ylistän sinua, Jumalani, sinä kuningas, ja kiitän sinun nimeäs aina ja ijankaikkiseti. 2 Joka päivä minä kunnioitan sinua, ja kiitän sinun nimeäs aina ja ijankaikkisesti. 3 Suuri on Herra, ja sangen kunniallinen, ja hänen suuruutensa on sanomatoin. 4 Suku pitää suvulle jutteleman sinun töitäs, ja sinun voimastas puhuman. 5 Minä ajattelen sinun suuren kunnias kauneutta ja sinun ihmeitäs; 6 Että puhuttaisiin sinun ihmeellisten töittes voimasta: ja sinun suurta herrauttas minä juttelen; 7 Että sinun suuren hyvyytes muisto ylistettäisiin, ja sinun vanhurskautes kiitettäisiin. 8 Armollinen ja laupias on Herra, hidas vihaan ja sangen hyvä. 9 Suloinen on Herra kaikille, ja armahtaa kaikkia tekojansa. 10 Kiittäkään sinua, Herra, kaikki sinun tekos, ja sinun pyhäs kiittäkään sinua; 11 Julistakaan sinun valtakuntas kunniaa, ja puhukaa sinun voimastas. 12 Että sinun voimas tulis ihmisten lapsille tiettäväksi, ja sinun valtakuntas suuri kunnia. 13 Sinun valtakuntas on ijankaikkinen valtakunta, ja sinun herrautes pysyy suvusta sukuun. 14 Herra tukee kaikkia kaatuvaisia, ja nostaa kaikkia sullotuita. 15 Kaikkein silmät vartioitsevat sinua, ja sinä annat heille ruan ajallansa. 16 Sinä avaat kätes, ja ravitset kaikki, kuin elävät, suosiolla. 17 Vanhurskas on Herra kaikissa teissänsä, ja laupias kaikissa töissänsä. 18 Läsnä on Herra kaikkia, jotka häntä avuksensa huutavat, kaikkia, jotka totuudessa häntä avuksensa huutavat. 19 Hän tekee, mitä häntä pelkääväiset halajavat, ja kuulee heidän huutonsa, ja auttaa heitä. 20 Herra varjelee kaikkia, jotka häntä rakastavat, ja hukuttaa kaikki jumalattomat. 21 Minun suuni pitää puhuman Herran kiitoksen, ja kaikki liha kunnioittakaan hänen pyhää nimeänsä, aina ja ijankaikkisesti. 146 1 Halleluja! Kiitä Herraa, minun sieluni. 2 Minä kiitän Herraa niinkauvan kuin minä elän, ja Jumalalleni kiitoksen veisaan, niinkauvan kuin minä täällä olen. 3 Älkäät uskaltako päämiehiin; ihmiset he ovat, ei he voi mitään auttaa. 4 Sillä ihmisen henki pitää erkaneman, ja hänen täytyy maaksi tulla jälleen: silloin ovat kaikki hänen aivoituksensa hukassa. 5 Autuas on se, jonka apu Jakobin Jumala on, jonka toivo Herrassa hänen Jumalassansa on; 6 Joka taivaan ja maan, meren ja kaikki, jotka niissä ovat, tehnyt on, joka totuuden pitää ijankaikkisesti; 7 Joka oikeuden saattaa niille, jotka väkivaltaa kärsivät, joka isoovaiset ravitsee. Herra kirvottaa vangitut: 8 Herra avaa sokian silmät: Herra nostaa kukistetut: Herra rakastaa vanhurskaita. 9 Herra varjelee vieraat, ja holhoo orpoja ja leskiä, ja jumalattomain tien hajoittaa. 10 Herra on kuningas ijankaikkisesti, sinun Jumalas, Zion, suvusta sukuun, Halleluja! 147 1 Kiittäkäät Herraa! sillä Jumalaamme kiittää on kallis asia: kiitos on suloinen ja kaunis. 2 Herra rakentaa Jerusalemin, ja kokoo hajoitetut Israelilaiset. 3 Hän parantaa murretut sydämet, ja sitoo heidän kipunsa. 4 Hän lukee tähdet, ja kutsuu heitä kaikkia nimeltänsä. 5 Suuri on meidän Herramme, ja suuri hänen voimansa, ja hänen viisautensa on määrätöin. 6 Herra ojentaa raadolliset, ja jumalattomat maahan paiskaa. 7 Vuoroin veisatkaat Herralle kiitossanalla, ja veisatkaat meidän Herrallemme kanteleella; 8 Joka taivaan pilvillä peittää ja antaa sateen maan päälle; joka ruohot vuorilla kasvattaa; 9 Joka eläimille antaa heidän ruokansa, ja kaarneen pojille, jotka häntä avuksensa huutavat. 10 Ei hän mielisty hevosten väkevyyteen, eikä hänelle kelpaa miehen sääriluut. 11 Herralle kelpaavat ne, jotka häntä pelkäävät, ja jotka hänen laupiuteensa uskaltavat. 12 Ylistä, Jerusalem, Herraa: kiitä, Zion, sinun Jumalaas! 13 Sillä hän vahvistaa sinun porttis salvat, ja siunaa sinussa sinun lapses. 14 Hän saattaa rauhan sinun ääriis, ja ravitsee sinua parhailla nisuilla. 15 Hän lähettää puheensa maan päälle: hänen sanansa nopiasti juoksee. 16 Hän antaa lumen niinkuin villan; hän hajoittaa härmän niinkuin tuhan. 17 Hän heittää rakeensa niinkuin palat; kuka hänen pakkasensa edessä kestää? 18 Hän lähettää sanansa, ja sulaa ne; hän antaa tuulen puhaltaa, niin vedet juoksevat. 19 Hän ilmoittaa Jakobille sanansa, ja Israelille säätynsä ja oikeutensa. 20 Ei hän niin tehnyt kaikille pakanoille; eikä he tiedä hänen oikeuttansa, Halleluja! 148 1 Halleluja! Kiittäkäät Herraa taivaissa, kiittäkäät häntä korkeudessa. 2 Kiittäkäät häntä kaikki hänen enkelinsä: kiittäkäät häntä kaikki hänen sotaväkensä. 3 Kiittäkäät häntä aurinko ja kuu: kiittäkäät häntä kaikki kirkkaat tähdet. 4 Kiittäkäät häntä, te taivasten taivaat, ja vedet, jotka taivasten päällä ovat. 5 Heidän pitää Herran nimeä kiittämän; sillä hän käski, ja ne luoduksi tulivat. 6 Hän pitää ylös ne aina ja ijankaikkisesti: hän asettaa heitä, ettei heidän toisin käymän pitäisi. 7 Kiittäkäät Herraa maan päällä, te valaskalat ja kaikki syvyydet; 8 Tuli ja rakeet, lumi ja sumu, tuulispää, jotka hänen sanansa toimittavat, 9 Vuoret ja kaikki kukkulat, hedelmälliset puut ja kaikki sedripuut; 10 Pedot ja kaikki eläimet, madot ja siivelliset linnut; 11 Maan kuninkaat ja kaikki kansat, päämiehet ja kaikki tuomarit maan päällä; 12 Nuorukaiset ja neitseet, vanhat nuorten kanssa: 13 Kiittäkään Herran nimeä; sillä hänen ainoan nimensä on korotettu, ja hänen suuri kunniansa ylitse maan ja taivaan. 14 Ja hän korottaa sarven kansallensa: kaikki hänen pyhänsä kiittäkäät, Israelin lapset, kansa joka häntä lähin on, Halleluja! 149 1 Halleluja! Veisatkaat Herralle uusi veisu: pyhäin seurakunnan pitää häntä kiittämän. 2 Iloitkaan Israel tekiässänsä: Zionin lapset riemuitkaan Kuninkaastansa. 3 Heidän pitää tanssissa hänen nimeänsä kiittämän: harpuilla ja kanteleilla pitää heidän soittaman. 4 Sillä Herra rakastaa kansaansa: hän kunnioittaa nöyriä autuudella. 5 Pyhäin pitää iloitseman kunnialla, ja kiittämän vuoteissansa. 6 Heidän suussansa pitää Jumalan ylistys oleman, ja kaksiteräiset miekat heidän käsissänsä, 7 Kostamaan pakanoille, ja rankaisemaan kansoja, 8 Heidän kuninkaitansa sitomaan kahleisiin, ja heidän jaloimpiansa rautakahleisiin, 9 Ja tekemään heille kirjoitetun oikeuden: tämä kunnia pitää kaikille hänen pyhillensä oleman, Halleluja! 150 1 Halleluja! Kiittäkäät Herraa hänen pyhässänsä: kiittäkäät häntä hänen väkevyytensä avaruudessa! 2 Kiittäkäät häntä hänen voimallisten tekoinsa tähden: kiittäkäät häntä ylenpalttisen suuruutensa tähden! 3 Kiittäkäät häntä basunilla: kiittäkäät häntä psaltareilla ja kanteleilla! 4 Kiittäkäät häntä harpuilla ja tanssilla: kiittäkäät häntä harpun kielillä ja huiluilla! 5 Kiittäkäät häntä kilisevillä symbaleilla! 6 Kaikki, joilla henki on, kiittäkään Herraa, Halleluja!