Proverbs 8:23-36

FinnishPR(i) 23 Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista. 24 Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita. 25 Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä, 26 kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan. 27 Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle, 28 kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman, 29 kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli, kun hän vahvisti maan perustukset, 30 silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin; 31 leikitsin hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastukseni olivat ihmislapset. 32 Siis te, lapset, kuulkaa minua; autuaat ne, jotka noudattavat minun teitäni! 33 Kuritusta kuulkaa, niin viisastutte; älkää sen antako mennä menojaan. 34 Autuas se ihminen, joka minua kuulee, valvoo minun ovillani päivästä päivään, vartioitsee minun ovieni pieliä! 35 Sillä joka minut löytää, löytää elämän ja saa Herran mielisuosion. 36 Mutta joka menee minusta harhaan, saa vahingon sielullensa; kaikki, jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa."